sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Abu Bakr al-Baghdadi

Vuoden 2014 vastenmielisimpiä ja vähäjärkisimpiä ilmiöitä on ollut seurata ns. Islamilaisen valtion julistaman ns. kalifaatin vajoamista yhä syvemmälle siihen barbariaan, joka on kaiken kirjaimellisen islamintulkinnan väistämätön päätepiste. Kesällä 2014 julistettua kalifaattia johtaa Abu Bakr al-Baghdadi -niminen sosiaalisesti lahjaton väliinputoajamitättömyys, joka esiintyy hallitsijanimellä kalifi Ibrahim ja toivottavasti jää pian lennokin liiskaamaksi kuin iso raatokärpänen.

On tyystin älytöntä, että joku tällainen pallinaama voi vain kasvattaa parran ja ilmaantua tyhjästä julistautumaan puolentoista miljardin ihmisen korkeimmaksi johtajaksi kuvitellen ilmeisesti omaavansa jotain auktoriteettia. Vielä typerämpää on, että tämän kaapupsykopaatin on huikaisevan helppo löytää tuhansittain halukkaita liittymään kansanmurhajoukkoihinsa. Perkele, natseillakin (joihin tätä ISILin, tai minkä kamelinpaskan nyt onkaan, sakkia lähinnä voi toimintatavoiltaan verrata) oli edes joskus esittää hirmuteoilleen sellainen veruke, että kun pakotettiin eikä muuallekaan päässyt. Sen sijaan tätä ryysyjooseppia seuraavilla sekopäillä ei ole mitään tällaista puolustusta esittää: suurin osa heistä on varta vasten omasta surkuteltavasta tahdostaan matkustanut lahtaamaan ihmisiä mokoman kirpunsyömän koraaninnussijan peräreikäpataljoonaan. Porukka pitäisi lukita loppuiäkseen ikkunattomaan selliin, kun ovat teoillaan valinneet paikkansa ihmiskunnan ulkopuolella. Jumaliste mitä paskiaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti