Pierre Nkurunziza

Kun miehen nimi on Pierre Nkurunziza, pitää hänelle antaa jonkinlaista tunnustusta ja myötätuntoa siitä, että hän joutuu kirjoittamaan tuon risuaidan elämänsä aikana varsin moneen paperiin. Varsinkin presidenttinä toimiessa joutuu allekirjoitusta suhaamaan tuon tuostakin. Jo senkin vuoksi luulisi, että presidentin toimesta vapautuminen olisi miehelle iloinen asia. Vaan ei. Afrikka on elinikäisten presidenttien maata, eikä korruption läpitunkemassa valtiossa tietysti olekaan kivaa, ellei itse sijaitse jossakin pyramidin huipun tuntumassa.

Koska Nkurunziza johtaa Burundia, joka on vähän Kainuuta isompi läntti Keski-Afrikassa, ei hänen toilailuistaan ole kovin ahkerasti raportoitu. Vuonna 2015 maataan kymmenen vuotta – varsin kohtuullinen aika; Suomessakin presidentit alkavat nykyisin 11. virkavuotenaan jurppia kansalaisia enenevässä määrin – johtanut Nkurunziza ilmoitti asettuvansa ehdolle kolmannelle presidenttikaudelle. Asiasta oli maan sisällä tiettyä erimielisyyttä mm. siksi, että Burundin perustuslaki rajaa valtionpäämiehen virkakaudet kahteen. Tämä ei estänyt Nkurunzizaa tai hänen hulvattomasti nimettyä puoluettaan (Conseil National pour la Défence de la Démocratie – Forces pour la Défense de la Démocratie) voittamasta sekasortoisessa tilassa (vaalikampanjointiin kuului perinteinen sotilasvallankaappaus, joka  ei vakuuttanut oikein ketään) pidettyjä pelleilyvaaleja, joissa äänesti alle kolmannes äänioikeutetuista. Burundin perustuslakituomioistuimen varapresidenttikin pakeni parahiksi ulkomaille tunnelmaa pilaamasta: mokoma juntti oli sitä mieltä, että presidentin virkakausien rajaus kahteen perustuslaissa erikseen kieltäisi kolmannen kauden.

Jos Vuoden paskiaisen titteliä tavoitellaan, on aikamoinen saavutus yhdeltä äijältä aiheuttaa omalla kusipäisyydellään roimasti yli 200 kansalaisen kuolema ja tuhatkertainen pakolaisuus. Kiitti, Pierre, pakolaisista olikin juuri pulaa, hienoa kun sait ihan itse järjestettyä vajaan neljännesmiljoonan verran täydennystä. Miksipä tosiaan et järjestäisi aivan turhaa poliittista kriisiä ja katastrofia siellä maassasi – eihän siellä ole tähän mennessä ollut kuin, mitä, vaivaiset kaksi kansanmurhaa. Tunnustukselle saa lisäperusteen siitä, ettei tämä persläpi ole saanut ansaitsemaansa kansainvälistä huomiota.

Ai niin, vuonna 2014 Nkurunziza kielsi hölkkäämisen. Hän myös tiettävästi uskoo olevansa Jumalan valittu johtamaan maataan, joten ehkä tämä esimodernin niikkolainen poliittisen vallan teoria selittää hänen vapaamuotoisen suhtautumisensa perustuslakiin, jota on vannonut puolustavansa.

Aloitin nämä haukut vitsailemalla Nkurunzizan allekirjoitusten aiheuttamasta vaivasta. Lopetan näyttämällä, miltä tämän ihmisperseen signeeraus näyttää:

Oikeasti. Se on kuin keskeneräinen fysikaalinen kaava, jonka joku viisivuotias kakara on sotkenut. Olisi helpompaa vain kirjoitaa jopa Nkurunziza kuin piirrellä tällainen infantiili hässäkkä paperin laitaan.  

Aleksis Tsipras & Gianis Varufakis

Muistaako kukaan enää näitä poliittisia pannukakkuja? Vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla ei Euroopassa kukaan juuri muusta puhunut, mutta sen jälkeen vuoden surkeimmat luuserit ovatkin olleet hiljaa kuin retsina evzonin tohvelissa. 

Meitä on kaksi... kammottavaksi! Menestyskin on samaa luokkaa kuin Rakettiryhmän iskujoukolla.

Vuosi 2015 alkoi ryminällä, kun kreikkalaisille ummet ja lammet luvannut ilmiselvä poliittinen helppoheikki Aleksis Tsipras SYRIZA-puolueineen saavutti katteettomalla ja alusta asti täysin epärealistisella kerskunnallaan vaalivoiton. Vasemmiston henkisesti köyhemmät osat ympäri Eurooppaa – tiedättehän, se itseään kovinkin kriittisenä pitävä porukka, joka retkahtaa yhä uudelleen riittävän karismaattisen punatoteemin lumoihin kuin 30-luvun keskieurooppalaiset, vaikka luulee olevansa paljonkin fiksumpaa – riemuitsivat mielikuvitusmaailmastaan lomaosakkeita kansalle markkinoineen lipevän huijarin tyhjästä saavutuksesta. En yleensä tykkää pröystäillä olleeni oikeassa jostakin, mutta SYRIZAn lupausten tyhjyys ja aseman toivottomuus oli jo ennen pääministeri Samarasin tyhmyyttään aiheuttamia vaalejakin niin ilmeistä, että on inhimillisesti mahdotonta olla nöyryyttämättä mokomiin säälittäviin puupäihin uskonsa panneita urveloita. Tämä ei koske pelkästään kreikkalaisia: meillä Suomessakin esimerkiksi Paavo Arhinmäki riemuitsi siitä, että kreikkalaiset menivät halpaan, ja uumoili Eurooppaan uutta vasemmistoaaltoa tämän vanavedessä. SYRIZAn vaalivoitto ehkä vaikuttikin yleiseurooppalaiseen politiikkaan, mutta vasemmiston kannalta pikemminkin eipeirolaisella tavalla eli ns. Pyrrhoksen tyyliin. Minulle sattui olemaan tammikuusta alkaen selvää, että touhu päättyisi nolosti, ja myötähäpeästä kiihottuva sadomasokistinen persoonansirpaleeni iloitsee, että olin oikeassa.

Tsiprasin naurettava hallituskausihan on kuin farssista, jopa kreikkalaisen politiikan mittapuulla huomattavan örvelteisestä ja holtittomasta sellaisesta. Euroopan höynävasemmiston uusi mannekiinimarakatti aloitti työnsä lähtemällä epäpyhään allianssiin pienen äärioikeistopuolueen kanssa. Luimuilevat populistit löytävät kyllä toisensa, varsinkin, jos moraalia on yhtä vähän kuin SYRIZA–ANEL-kaksikossa yhteensä. Tsipras lupasi kreikkalaisille briljanttia neuvottelutaktiikkaa, kovaa vääntöä ja voittoa talouskurista, jonka jotkut kreikkalaiset teeskentelevät olevan jo kai kaikkien ongelmiensa alkusyy. Hän pystyi tarjoamaan pelkkää viivyttelyä, vetkuttelua, venytystä ja vanutusta. Neuvotteluissa Tsipras ei pärjännyt ilman kunnollisia argumentteja ja suunnitelmia, ja jäljelle jäi kaikkein helpoin kunniattomien nilkkien taktiikka: tarkoituksellinen viivyttely ja surkea sympatiankerjuu kotiparlamentin kesäteatterissa. Muut euromaat ovat osoittaneet liki pyhimysmäistä kärsivällisyyttä mokoman täin kanssa. Miten Tsipras edes kuvitteli suunnitelmansa etenevän, kun ensin hän yhdessä muiden kanssa sopii ajankohdan, jolloin Kreikka luovuttaa seuraavat talousluvut, joita ei sitten kuulukaan, vaikka sovitusta ajasta on kulunut jo viikon päivät? Tajuaako hän, että tällainen tulee ilmi ja että sillä on seurauksia? Oliko nilviäisen tavoitteenakin pelkkä ajan pelaaminen kotimaisen mosh pitin aallonharjalla? Kuka hullu luottaisi kahta kertaa tällaiseen hälläväliä-linjalla perseilevään valehtelijaan? (Vastaus toiseksi viimeisessä tekstikappaleessa.)

Tsiprasin vähäjärkisistä päätöksistä on mainittava myös omahyväisen ja melko varmasti vakavasti häiriintyneen öykkärin nostaminen valtiovarainministeriksi. Jetset-elämää eliittikaupunginosan pehmeässä luksuksessa viettävän Gianis Varufakisin egoistinen elvistely, kaksinaamaisuus ja amatöörimäinen poukkoilu eivät ole kunniaksi edes kreikkalaiselle poliitikolle, mutta vielä vähemmän tiedemiehelle. Taloustieteilijöihin toki mahtuu tunnetusti vahvoja persoonallisuuksia, mutta heilläkin on sentään persoonallisuus eikä vain kimppu persoonallisuushäiriöitä. Varufakisin typerä keuliminen ja ylimielisyys olivat sen luokan diplomaattinen katastrofi, että Tsiprasin oli lopulta pakko panna sekopää vaihtoon. Ei hätää: vasemmistopopulistiset urvelot ostavat uskosti professorin seuraavankin mytologisesti nimetyn talouspolemiikkiniteen, jossa tavan mukaan kaikki muut ovat väärässä, hulluja ja pahoja. Itse kiilusilmäinen kuulapää tapailee flyygeliään kattohuoneistossaan, vaikka kuuluisi lähinnä valtakunnanoikeuteen. Kansa on saanut jatkaa harvojen käteislappujensa jonotusta.

Kaikkein hävyttömintä Tsiprasin alhaisessa narrihyppelyssä ei ole ollut hänen arvostelukyvyttömyytensä, ei hänen saamattomuutensa, eikä hänen tapansa – jota jotkut voisivat valehteluksi tai petokseksikin kutsua – sopottaa Brysselissä kollegoille aivan eri faktoja kuin Ateenassa kansalle. Alhaisinta, vastuuttominta ja vaarallisinta on ollut Tsiprasin osoittama demokratian idean halveksunta ja vääristely. Koska hän hassasi vähät varsinaiset pelimerkkinsä huonoihin ja tyhmiin hankkeisiin, ei jäljelle jäänyt kuin nyyhkysympatian kerjääminen. Sitä tehtiin natsien hirmutekoja itkeskelemällä ja vetoamalla siihen, että kreikkalaisten demokraattista tahtoa on noudatettava. Tässä vastenmielisen tekopyhässä moralisoinnissa Tsipras ja hänen vähäpäiset kannattajansa unohtivat tyystin sen, että demokraattisesti valittu Tsipras neuvottelee euroryhmässä kahdeksantoista muun aivan yhtä demokraattisesti ja laillisesti istuvan hallituksen kanssa. Mikä tekee Kreikan korruptoituneesta ja kaoottisesta demokratiasta niin paljon arvokkaamman kuin irlantilaisten, alankomaalaisten tai saksalaisten demokratiasta? Ei mikään, ja viimeksi mainituissa demokratia toimii yleisesti ottaen paremmin, pienemmällä lahjonnalla ja vähäisemmin parlamentaarisin uusnatsiryhmin, joten ehkä niillä tosiaan on varaa hieman mestaroida tässäkin asiassa – ainakin enemmän kuin Tsiprasin kaltaisella tyhjällä flopilla. Lopulta Tsipras päätyikin suoranaisesti halventamaan demokratiaa masinoimalla naurettavan lyhyellä varoajalla turhan kansanäänestyksen päättyneen lainaohjelman irrelevanteista ehdoista. Hän uhosi, että hylkäämällä käsittämättömästi muotoillun kysymyksen kansanäänestyksessä kaikki lupaukset toteutuisivat. Se oli edelleen valetta, ja kreikkalaiset menivät edelleen halpaan, ja kuinkas kävikään? SYRIZA sirpaloitui, Schäuble voitti, äänestystuloksella ei ollut mitään merkitystä (jälleen kerran juuri niin kuin oli varoitettu), ja Tsipras on nykyisin niin kuuliaista juoksupoikaa, ettei Kreikasta ole talousrintamalla kuulunut syyskuun jälkeen hiiskaustakaan. Tsiprasin paukut oli päristelty kuudessa kuukaudessa, ja siitäkin ajasta puolet oli hänen omaa tyhjää viivyttelyään. Kuten Sokrates tiedusteli Alkibiadeelta: miten meni noin omasta mielestä?

On sanottu, että kreikkalaiset rakastavat altavastaajia. Ehkä, mutta ainakin he rakastavat häviäjiä: mikään muu kuin sairaalloinen tappiohakuisuus ei selitä, miten Tsipras vielä toikkaroi täydellisesti epäonnistuneen puolivuotisen romahduksensa jälkeen uusissa vaaleissa jälleen valtaan – taas saman äärioikeistopuolueen kanssa.

Vuoden paskiaisen kuramalja on aiheellista kohottaa Aleksis Tsiprasille, joka lupasi kreikkalaisille toivon ja jätti sen toimittamatta – sekä hänen maaniselle narrilleen Gianis Varufakisille. He ovat häpäisseet maansa, eikä kenekään tule enää ottaa heitä vakavasti. Olkoon heidän osansa ikuinen ὀστρακισμός uskottavuuden valtakunnasta.  

Lämmin ruoka ja olut elokuvateattereihin

Kun käydään elokuvissa, niin katsotaan sitä perkeleen elokuvaa, ei aterioida, keskustella tai twiitata juonta. On aivan riittävän ärsyttävää kuunnella karkinrapistelijoiden rutinaa ja popcorniintukehtujien ysköksiä (tulisi perkele MGM:n leijona raatelemaan kylmäksi koko porukan), mutta nyt monopolifirma haluaisi tunkea elokuvateattereihin lämpimät ateriat ja oluen. Silloin loppuu kyllä elokuvissa käynti tämän jupisijan osalta. Ylihintaiset liput ideabankrottiin ajetun viihdeteollisuustuotteen seuraamisesta menettävät viimeisenkin vetovoimansa, jos elokuvateatterista tulee jokin rupusakin lätkäkatsomo, jossa humalaiset örisevät sinappi rinnuksilla. Pikemminkin nykyisetkin tarjoilut pitäisi poistaa sen sijaan, että erikseen haalittaisiin urpoja mussuttamaan suttuisia nakkisämpylöitä ja läikyttämään kaljaa penkeille pikkupöhnässä. Kuvitelkaapa joukko henkisesti kuusivuotiaita nykyajan 25-vuotiaita kaljaa kittaamassa samassa näytöksessä kanssanne, hyi helvetti. Tajuan toki, että rahat pitää sivistymättömiltä toopeilta saada pois joka konstilla, ja rajatusti voisin olla kiinnostunut kokeilemaan alkoholitarjoilua elokuvanäytöksen aikana. Kotimaisten elokuvien näytöksiin voisi oikeastaan avatakin baarin, sillä suomalaisia menestyskomedioita ja dekkareita voisi ehkä pystyä jopa sietämään jatkuvan konjakkivirran avulla.

Mika Niikko & Laura Huhtasaari (jälleen)

On taas tullut se aika vuodesta, jolloin voimme joulun suloisen ruusunpunan sieluista karistettuamme katsahtaa taaksepäin oksettavan inhon vallassa muistaen pahalla kaikkia niitä, jotka tekivät vuodesta 2015 täysin paskan. Viime vuoden palkittujen luetteloa tarkastellessa oli masentavaa, joskaan ei järin yllätyksellistä, huomata, että kaikki tunnustuksen saaneet ovat jatkaneet paskamaista touhua. Monille kierroksia on tullut jopa lisää, mutta vähintäänkin kaikki vellovat aivan vastaavassa saastassa kuin aiemminkin. En kuitenkaan haluaisi palkita samoja mätiä omenoita kahta kertaa peräkkäin, ja niinpä tismalleen samoja kiilusilmiä, pallinaamoja ja perskärpäsiä ei tämän vuoden listalla nähdä. Koska eräs viimevuotinen ansaitsee kuitenkin erityistunnustuksen ja koska hänelle on löytynyt jostain lietekuplasta uusi hengenheimolainen, on aiheellista jakaa ennen varsinaisia vuoden paskiaisuuksia erityinen tunnustuspalkinto, joka saa tänä vuonna nimekseen Parlamentaarinen Pierutyyny. 

Vuoden 2015 Parlamentaarinen Pierutyyny myönnetään kansanedustajakaksikolle Mika Niikko & Laura Huhtasaari (ps & ps).  Suomen perustuslain 31 § määrää, että kansanedustajan tulee esiintyä "vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä". Perustuslain kohta on ilmeisesti kuollut kirjain, jäänne ajasta, jolloin säädettiin siitäkin, miten sikoja saa terhometsään laskea. (Rinnastus on harkittu.) Jos perustuslain teksti oikeasti merkitsisi jotakin käytännössä, olisi arviolta neljännes perussuomalaisten eduskuntaryhmästä potkittu pois Arkadianmäen ja väistötilojen kalustetusta ylellisyydestä, kuten oikein olisikin – tosin ikävä kyllä vain kahdeksi viikoksi kerrallaan, mutta olisihan sekin tavaksi vakiintunutta lässyä päänsilittelyä parempi. Nämähän koskevat tietysti vain valtiopäivätoimintaa. Jos piiriin kuuluisi kansanedustajan käytös valtiopäivien ulkopuolella, satelisi sellaisen lain soveltamisessa porttikieltoja jo siihen malliin, että asiasta voisi olla oikeasti merkittävää hyötyäkin. Parlamentaarisen Pierutyynyn saajat ovat käyttäytyneet ansiokkaan surkeasti, avuttomasti, huonosti, pahansuovasti ja typerästi niin valtiopäivillä kuin muuallakin, näin tehokkaasti rapauttaen kansanedustuslaitoksen ja suomalaisen demokratian arvokkuutta.

Kun noin vuosi sitten kirjoitin realistiseen sävyyn Mika Niikon saavutuksista, perehtyneisyydestä ja soveltuvuudesta kansanedustajaksi, sain epäyhtenäisen ajanjakson sisään muutamia kommentteja, mitä ilmeisimmin samalta syvällisen tyhmältä henkilöltä, ja ihan vain häntä ajatellen olen ajatellut tehdä kansanedustaja Niikon touhujen seuraamisesta vakituisen harrasteen itselleni. Herran hortoiluissa riittää teilattavaa. Tänä vuonnahan Niikko on pelotellut nimeltä mainittuja ministereitä Jumalalla, kyseenalaistanut muiden kansanedustajien uskonnollista vakaumusta ja vielä kaupan päälle nimitellyt Suomen arkkipiispaa (virka, jonka haltija muuten teki suomalaisille kirjakielen vuosisatoja ennen kuin sivistymättömät amerikkalaisjuntit pahensivat taas maailmaa pusertamalla helluntailaisuuden kiusaksemme) palkkapaimeneksi. Samalla kansanedustaja paljasti olevansa syvällisesti epädemokraattisten harhojen vallassa. Hänen mukaansa valtiovalta Suomessa kuuluu Jumalalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Suhteellisen järjissään olevien ihmisten kantahan on se, että kansanedustajien valta on peräisin kansalta, kuten ihan yksiselitteisesti tarkistettavissa on. Keskiaikaisilla monarkeilla ja muinaisilla faaraoilla oli toki muitakin tapoja legitimoida valtansa, mutta edustuksellisessa demokratiassa tehdään näin. Edustuksellinen demokratia ei toki ole täydellinen systeemi, ja lyhyt keskustelu jonkun Niikkoa hyvänä tai edes minimaalisesti kelvollisena kansanedustajana pitävän kanssa osoittaa nopeasti sen puutteet. 

Niikon teokraattis-psykoottinen retoriikka oli aiemmin vauhdissa, kun hän esitti kirjallista kysymystä evoluutioteoriasta, aiheesta, josta ei ilmiselvästi ainakaan tuolloin tajunnut mitään. Kuinka ollakaan, Satakunnasta yli 9000 apinaihmisen äänillä valittu uusi edustajatoveri Laura Huhtasaari (mikä siinäkin on, että jos persun sukunimi alkaa H:lla ja päättyy saareen, on kyseessä aina juuri tietty ihmistyyppi?) profiloitui vuonna 2015 kyvyttömyydellään käsittää biologian alkeita. On sinänsä toki hyvä, että Huhtasaari on eduskunnassa; ainakin se pitää hänet poissa opettajan toimesta neljä vuotta. Edustaja on löytänyt hyvin nopeasti itselleen sopivan uran: ensin hän sanoo tyhmiä ja paikkansapitämättömiä väitteitä asioista, joita ei alkuunkaan ymmärrä; sitten tästä raportoidaan, ja Huhtasaari julkaisee jossain vastineen, jossa osoittaa, ettei vieläkään tajua asiaa, ja vaatii asiallisuutta ja "sydämen sivistystä" niiltä, jotka huomauttivat hänen olleen väärässä. Edustaja on tehnyt tätä tekopyhää totuudenvälttelyä jo perusbiologian ("Kehitysopin mukaan nytkin pitäisi olla kehitysvaiheessa olevia ‘puoli-apina-ihmisiä’ jossakin, ei kuitenkaan ole"), kansainvälisten sopimusten ("Suomi voi jättää nykyiset sopimusvelvoitteensa noudattamatta") ja ihmisoikeuksien käsitteen ("Ihmisoikeudet on tarkoitettu heikoille, kuten vauvoille ja vammaisille") kohdalla. Kun on käynyt ilmi, ettei hänen asiantuntemattomassa toikkaroinnissaan ole taaskaan ollut mitään johdonmukaisuutta tai järkeä, on edustaja todennut olevansa "jo vähän väsynyt koko aiheeseen", jonka itse nosti esiin vaivautumatta ensin ottamaan selkoa edes perusasioista.

Ai niin, muistitteko, kun mainitsin Huhtasaaren peräänkuuluttaneen "sydämen sivistystä" ja parempaa keskustelukulttuuria? (Kansanedustajan kirjoituksesta muuten käy ilmi, ettei hänen mielestään keskusteluun kuulu ainakaan hänen itsensä tekemien virheiden oikaiseminen.) Huhtasaari on näyttänyt mallia paremmasta keskustelukulttuurista ja sydämen sivistyksestä osallistumalla vuoden 2015 itsenäisyyspäivänä avauspuhujana tapahtumaan, jossa hoilattiin muun muassa hänen edustajatoveriensa ja muiden kansalaisten tappolistaa, tehtiin oikeaoppiset natsitervehdykset ja toivotettiin anaalista raiskausta nimetyille henkilöille. Tällä arjalaisella vihanukella on sydäntä ja sivistystä molempia aivan yhtä vähän.

Afrikan Tähti

Joulu on lautapelien sesonkiaikaa, joten hetki on otollinen kaamean Kimblen aloittaman lautapelien inhosarjan jatkamiselle.

Afrikan Tähti sysättiin markkinoille vuonna 1951, ja tuon ajan Suomessa se ehkä oli vielä jotakin jännittävää ja mielenkiintoista. Käsittämätöntä sen sijaan on, miksi ihmeessä tämä sadistinen, huonosti suunniteltu, toimimaton ja turhauttava tuuripeli on yhä eläkeiän kynnykselläkin Suomen suosituimpia lautapelejä.

Afrikan Tähden säännöt, heppoinen pelilauta ja tuhovoimainen tylsyys lienevät tuttuja suurin piirtein kaikille suomalaisille. Suunnittelija oli nuori mainosmies, jonka peliuraan mahtuu vain yksi muu tuote, jota voi mitenkään kutsua menestykseksi: yli 50 vuotta Afrikan Tähden jälkeen ilmestyi uutuus Afrikan Tähti Inkan aarre, joka on tasan, prikulleen ja täsmälleen Afrikan Tähti Etelä-Amerikassa. Afrikan Tähti -fanit saivat varmasti ansionsa mukaan.

Tämä on niitä pelejä, joissa on tasan yksi elementti, nimittäin tuuri. Suunnitelmallisuus ja taktiikka ovat olemattomalla sijalla, ja lisäksi säännöt ovat sadistisella tavalla rikki. Millainen ihminen pitää olla keksiäkseen tuuripeliin säännön, joka jumiuttaa pelaajan loppupelin ajaksi saarelle ilman mitään ehtoja? Tämä hirviömäinen rikos korjattiin vasta vuosikymmenten kuluttua, mutta eihän siinä alkujaankaan ollut tolkun hiventä. Eikö pelin sentään olisi tarkoitus olla hauska? Onko kivaa erikseen tehdä sääntö, joka jumittaa pikkulapset jollekin trooppisen kärpäsenpaskan pahvirepresentaatiolle koko helvetin noppalinkoamisen ajaksi? Sairasta touhua.

Suunnittelijaa voi tietysti syyttää huonosta työstä, sääntöjen kohtuuttomista typeryyksistä ja pelin aivottomasta pitkästyttävyydestä, mutta tämän roskan suosio vasta on jotain täysin järjetöntä ja sellaisena suomalaisten kollektiivista syytä. Onko takana jokin nostalginen tenho? Ironinen asenne? Onko Afrikan Tähti vähän kuin saman aikakauden Pekka ja Pätkä -filmit – huonoa ja luokatonta, mutta muutamien avuttomien piirteidensä takia lähes hellyttävää kulttuurihistoriallis-ajankuvallista näkymää hitaasti elpyvän ja avautuvan maan sohjoiseen sieluun? Afrikan Tähdessä kai useimmiten arveluttavaksi on katsottu sen lapsellinen ja syvän tietämätön näkemys Afrikasta, mutta oikeastaan kuvituksen auttamaton vanhentuneisuus ja 50-lukulainen grafiikka on pelimekaanisesti hirvittävän tekeleen viehättävimpiä ja kiinnostavimpia piirteitä.

Kuka täysijärkinen jaksaa pelata tällaista rikkinäistä ja ilotonta reliikkiä? Vanhan aarteenmetsästäjän sanoin: this belongs in a museum. Tai vaihtoehtoisesti suosittelen viheliäiselle Afrikan Tähdelle elinkautista Saint Helenalla.

Käsittämättömän pointittomat yleisönosastokatastrofit

Lehtien yleisönosastokirjoitusten perkaamisessa riittää työtä niin pitkään kuin printtimedialla on tulevaisuutta. En ole kunnianhimoisella tuulella, joten valitsen niuhotukseni aiheen ilmaisjakelulehdistöstä, jonka yleisönosastot ovat kautta linjan surkeimpia ja myötähäpeyttävimpiä. Kaupunkilehti Turkulaisen katastrofaalisessa yleisönosastossa kirjoittaa 25.11.2015 joku J. Kujanpää näin:

"Eihän jouluusi kuulu alkoholi?"

"Taas on se aika jolloin salamyhkäisyys ja innostava odotus valtaa suuren osan kodeista, nimittäin joulun aika. Itse olen jouluihminen ja pidän kaikesta mikä liittyy jouluun. on myös soraääniä jotka arvostelevat joulun aikaista aloittamista. miksi? eikö se ole mukavaa, kun saa tohista ja järjestellä joulua ja saa katsoa lasten innostuneita ilmeitä."

En ole muunnellut kirjoitusta lainkaan. Kaverilla on tosiaan vaikeuksia aloittaa virkkeet isoilla alkukirjaimilla. Se ei ole läheskään hänen ainoa ongelmansa, eikä tosiaankaan pahin. Retoriseen kysymykseen vastattakoon, että ei, se tohina ja järjestely ei ole kaikista mukavaa. Esimerkiksi sellaisilla ihmisillä, joilla ei ole aikaa syytää antigrammaattisia tyhjyyden epistoloita ilmaislehtiin, saattaa jopa ilmetä stressiä tämän tohinan, odotusten ja järjestelyjen vuoksi. Retoriikkaa ja argumentteja kannattaisi ehkä hioa, sillä kovin moni, joka ei pidä asiasta X, ei muuta mieltään siksi, että häneltä tiedustellaan, eikö asia X vain olekin mukava. Ne, jotka voisivat näin avuttomilla konsteilla vakuuttua, eivät lue yleisönosastokirjoituksia, koska ovat alle nelivuotiaita. Hyvin alkoi, jatketaan:

"myös arvostellaan jouluruokia ja miten laatikoita ja kinkkua ei jaksa syödä montaa päivää peräkkäin. Syödäänhän krillimakkaroita ja hampurilaisiakin päivittäin ympäri vuoden, eikä kukaan kritisoi tätä."

Suomalaiset jouluruuat ovat hieman juuresmössöpainotteisia, enkä ole niihin kovin ihastunut, kuten en kinkkuunkaan, mutta onneksi niitä ei ole pakko syödä paljoa. Kirjoittajan olisi kannattanut tajuta, että ihmistä, joka kyllästyy tiettyyn ruokaan, ei voi "parantaa" sillä, että vedotaan johonkin toiseen ruokaan, johon hän ei valita kyllästyneensä. Se, että jotain muuta syödään ympäri vuoden, ehkä joidenkin aivan muiden ihmisten toimesta, ei voi mitenkään vaikuttaa siihen, pitääkö joku henkilö jostain tietystä kausittaisesta ruokalajista. Tietääkö tämän kirjoittaja mitään ihmisten toiminnasta? Onko hän joku avaruusolio, joka käsittelee makua puhtaasti kalkyylin kautta? En muuten tiedä ketään, joka söisi päivittäin hampurilaisia, enkä koskaan ole kohdannut äyriäisistä tehtyä makkaraa, jota en usko edes olevan Suomessa saatavilla. Olisin kyllä kiinnostunut krillimakkaraa maistamaan, jos sellaista jossain tehdään. Ehkä Japanissa? Pitänee ottaa selvää, nyt kuitenkin eespäin adventtisohjossa:

"On mukava katsoa sivusta kun vanhemmat loihi lausumaan, että ollaan kiltisti, että valkoturpa toisi lahjoja."

Mistä sivusta olet katsellut ja keitä? Vaikuttaa epäilyttävältä. Ketkä vanhemmat? Kenelle he puhuvat? Ja kuka ihme ylipäänsä puhuu valkoturvasta? Onko se hevonen, poro vai joulupukin pilkkanimi? Miten tämä liittyy edelliseen tekstikappaleeseen? Onko tämän kirjoittaja aiemmin työskennellyt Kulmakunnan pääkirjoitustoimittajana? Jouluisessa räpellyksessä on niin huonoa kieltä, että sen korjailussa menisi kaikki jouluvalmistelujen vaatima aika ja energia. Vaikka suurimman osan jätän suosiolla huomiotta, on syytä muistuttaa, että ilmaisu kuuluu loihe lausumaan. Se on kalevalainen rakenne, jolle ei ole käyttöä muualla kuin tarpeettomilla kielellisillä kliseillä epäonnisesti lennokkuutta ja pituutta tavoittelevien törppöjen säälittävässä työkalupakissa, mutta silloinkin sitä pitäisi edes osata käyttää. Loihe on imperfekti, kun virkkeen muut lauseet käyttävät preesensiä, eikä loihi sitä paitsi tarkoita yhtään mitään. Muuten hyvä virke siis tämä, paitsi että se on kaikin tavoin epämääräinen ja käyttää sanaa, jota ei ole olemassa ja joka olisi muutenkin tarpeeton.

"Pöydässä on herkkuja jos jonkinlaista ja mieli muikea, ainakin useammassa kodissa, on imeskeltyä lanttulaatikkoa, perunalaatikkoa, maksalaatikkoa, ja ehkä pahvilaatikkoa."

Imeskeltyä? No, siinä on yksi tapa tehdä mössöistä entistäkin kuvottavampia. Pahvilaatikkojutun vuoksi minun on esitettävä kirjoittajalle vaatimus pidättyä vitsien yrityksistä koko loppuikänsä.

"Elukan takajalka paistuu uunissa niin, että perheen lemmikit juoksevat seinille koko yön, haistellessaan tuoksuja, jotka valtaavat joulukoristeiden valtaaman kodin."

Kuulostaa epämiellyttävältä ja vaaralliselta. Oliko tässä tarkoitus saada epäilijät vakuuttuneiksi joulun ihanuudesta? Virkettä voisi parantaa lisäämällä siihen valtauksia, joita ei vielä ole riittävästi. Ehdotan muotoilua "Elukan takajalka valtaa uunin niin, että perheen lemmikit valtaavat kodin ja juoksevat seinille vallaten koko yön, haistellessaan tuoksuja, jotka valtaavat joulukoristeiden valtaaman kodin."

"Aattona pukeudutaan hieman fiinimmin ja alkaa etenkin lapsille se piinaava odotus illan lähestyessä ja lahjojen avaus on vihdoinkin edessä."

Voisi ehkä kuvitella, että tällaiset äärimmäisen yleiset tapakulttuurin piirteet olisivat niin laajalti kaikkien potentiaalisten lukijoiden tiedossa, ettei sitä tarvitsisi toistella tarkoituksettomasti kirjoituksessa, joka ei muuten ole vielä kertaakaan tullut maininneeksi otsikossa esiintynyttä alkoholiteemaa. Yleisönosastokirjoitusten ei tarvitse kuvata kaikkien tideossa olevia asioita, vaan suotavampaa olisi välittää jonkinlainen ymmärrettävä kannanotto perusteluineen. Näitä asioita kannattaisi miettiä ennen kirjoittamista ja sen aikana, ja vielä ennen kuin lähettää tekeleensä julkaistavaksi. Muuten kirjoituksesta saattaa tulla tällaista ylikeitettyä riisipuuroa.

"Siitä vaan, paketit auki ja tuo lupaus kilttinäolosta voidaan unohtaa."

Siitä vaan on vain yksi tämän kirjoituksen lukuisista välttämättömistä ilmauksista, jotka kontribuoivat merkittävästi tekstin ajatussisältöön.

"Mutta silti, joulunaika on se ihanin aika jolloin alkoholi ei kuulu pöytään, eikä pahaa mieltä aiheuteta kenellekään, siis annetaan lapsille ja kaikille selvä joulu. kiskotaan sitten uutenavuotena urakalla jos nyt sitten pitää kiskoa."

Yli kaksi kolmasosaa kirjoituksesta on takana, kun viimein mainitaan se otsikossa luvattu alkoholi. Aine ilmaantuu näyttämölle jo tuttuun tyyliin kryptisessä, tyhmässä ja yksioikoisessa deklaratiivissa, jossa ei ole mitään mieltä. Joulun aikaan itse asiassa ostetaan huomattavan paljon viinejä, joten ilmiselvästi alkoholi juurikin kuuluu joulupöytään. Miksi ei pitäisi kuulua? Millä tavalla kirjoittaja selittää minun perheeni joulupöydässä seisovan venetolaisen pullon aiheuttavan pahaa mieltä? Kuinka? Miten ihmeessä? Miksi tämä urpo ei pysty perustelemaan mitään naurettavista väitteistään? Kaiken huippu on, että jouluna ei jostain syystä saa juoda viiniä ollenkaan, mutta vahingon voi ottaa takaisin suoranaisella ryyppäämisellä uudenvuodenaattona. Pitää yhä vain kysyä, ymmärtääkö tämän kirjoittaja mitään ihmisten toiminnasta. Miten muka on suositeltavaa "kiskoa urakalla" alkoholia? Miksi ei voisi ottaa joulupöydässä lasin ruuan kanssa ja uudenvuodenaattona hiukan kuohuviiniä? Mikä järki, että täytyy kalkyloida epätasapainoon, jotta muka saavutetaan kategorisesti alkoholiton joulu? Tämä on vielä typerämpää kuin suuresti inhoamieni raittiusmullahien linja, jossa alkoholia ei saa käyttää koskaan: on paljon epäjohdonmukaisempaa puolustella raittiutta sillä, että näin muka saa myöhemmin luvan kanssa juoda kohtuuttomammin. Hyvin epäkypsä suhde alkoholiin, väitän.

Lisäksi haluaisin tietää, miksi raittiin joulun huonosti ilmaistu toive vaati alustuksekseen lukuisia sekavia tekstikappaleita, jotka eivät liity asiaan. Tai no oikeasti en haluaisi. En haluaisi lukea enkä miettiä tätä örvellystä enää hetkeäkään, ja onneksi se kokoaakin jo itsensä tyylikkääseen lopetukseen:

"Vietetään taas suomalaiset kiva ja rauhallinen joulu, eikä sovi unohtaa niitä naisia ja miehiä, siis veteraaneja, jotka ovat mahdollistaneet meille sen, että ylipäänsä voimme joulun sanomaa kuunnella. Hyvää joulun odotusta kaikille."

Ei. Ihan vain ei. Jätetään heidät tämän yritelmäsi ulkopuolelle kokonaan. Ei ole kunniaksi kenellekään.

Mitä tähän enää lisäisi? Tällaisilla kirjoittajilla ei varmaankaan tule mieleen hillitä itseään, joten olisi toimituksen eettinen velvollisuus suodattaa julkaistavaa ainesta niin, ettei erikseen kiusaannutettaisi ihmisiä tällaisella moskalla. Ymmärrän toki, että on houkuttelevaa, kun tajunnanvirtasedät ja -tädit pupeltavat tajunnanvirtaa lehden täytteeksi aivan ilmaiseksi. Heiltäkin pitäisi silti voida vaatia jotain koherenssia. Tarvittaessa toimitus lyhentää tekstiä, ja tästä kirjoituksesta olisi saanut mielellään saksia liki kaiken. Vasta pitkän harhailun jälkeen löytyy koko tekstistä mitään pointtia, ja sekin järjetön, perustelematon ja ilmeisesti huomaamattaan kohtuutonta alkoholinkäyttöä suosittava kannanotto tuskin on julkaisemisen arvoinen. Luonnollisesti siis käytin paljon aikaa ja tilaa sen kommentointiin.     

Yle titteleitä keksimässä

Tiistaina 24.11.2015 Turkki ampui alas venäläisen koneen. Yle raportoi asiasta radion pääuutislähetyksissään klo 16 ja klo 17. Molemmmissa mainittiin, että Venäjän presidentti Putin kommentoi tapahtunutta Sotšissa, missä on tapaamassa "Jordanian presidenttiä". Yle on näemmä keksinyt poliittisen viran, jota ei Jordanian hašemiittisessa kuningaskunnassa ole olemassakaan. Yhtä hyvin voisi puhua Norjan presidentistä.

Yhden asian fanaatikkojen mitättömät yleisönosastoyninät

Olen perannut toisaalla toivomisen varaa jättäviä yleisönosastokirjoituksia. Tässä pari lyhyttä lisäystä jaloon jatkumoon. Kyseessä ovat ihmiset, jotka katsovat maailmaa tismalleen yhden naurettavan pienen tirkistysreiän läpi etsien pahastumisen aiheita mahdollisimman mitättömistä ja surkeista asioista. Aihe on siis kaikin puolin juuri minulle ja tähän kirjoituskokoelmaan sopiva.

Suomen Kuvalehden (44/2015) Kirjeitä-palstalla on kaksi viestiä lukijoilta. Julkaistusta materiaalista päätellen Suomen Kuvalehti ei saa kovin paljon lukijakirjeitä. Tässä toinen viesteistä:

Tarvitaanko ohjelmointiin sokerisia juomia?

Lehtikuvista päätellen IT-alan työntekijöillä on usein virvoitusjuomapullo tai -tölkki kätensä ulottuvilla. Tämä ei ole hyväksi hampaille, minkä monet alalla työskentelevät lienevät omakohtaisesti kokeneet.

Koodaamisesta kertoneessa jutussa IIK, nyt se pyörii (SK 42/2015) ohjelmointiin tutustuvien innokkaiden pikkulasten työpöydällä oli lisäksi mehua, joka on hampaille yhtä haitallista kuin virvoitusjuomatkin.

Pikkulapsille ei pidä tieten tahtoen opettaa, että ohjelmointiin kuuluu sokeristen juomien siemailu työn lomassa. Mielenkiintoisten asioiden parissa työskentelyn luulisi olevan mahdollista muutenkin.

Hannu Hausen
asiantuntijahammaslääkäri, Suomen Hammaslääkäriliitto ry 

Tämä henkilö päättelee paljon lehtikuvista. En keksi ytimekkäämpää tapaa tiivistää asia kuin tämä: hän näki lehtikuvan, jossa lapsilla oli mehua, ja katsoi aiheelliseksi valittaa tästä ison asia-aikakauslehden yleisönosastoon. Uskon hänen analysoineen kuvassa esiintyneen mehun sisällön; muutenhan hän ei voisi edes tietää, onko se sokerista laisinkaan, ja syyllistyisi väärään todistukseen. Sellaista ei hän varmasti tekisi, sillä hän ei vaikuta henkilöltä, joka vain odottaisi koko ajan tilaisuutta hypätä johtopäätökseen.

Toinen sukulaissielu esittäytyy Helsingin Sanomain Mielipide-osiossa 3.11.2015:

Miksi Yle kertoo Alkon aukioloista?

Pyhäinpäivän tietämissä Yle taas tiedotti, milloin kansalaiset voivat hakea viikonlopun alkoholijuomat Alkosta. En ymmärrä, miksi näin menetellään – jopa lottoarvonta on siirretty tilaajamaksulliselle kanavalle. Eikö Alkokin voisi ostaa mainosaikaa maksulliselta radiokanavalta, jos se katsoo aukioloinfonsa liiketaloudellisesti tärkeäksi?

Alkon aukioloista tiedottaminen Ylen kanavilla on omiaan lisäämään alkoholihankintaa ja sitä kautta alkoholin kulutusta. Tiedotus verovaroin ei myökään [sic] ole tasa-arvoista. Miksei vastaavaa palvelua tarjota kaikille muillekin liikelaitoksille?

Heikki Saarni
ylilääkäri, Turku

Ylilääkäri ei ymmärrä, enkä usko, että on helppoa saada näin asenteellista jyyrää ymmärtämäänkään, mutta koetetaan silti.  Jos ymmärsin oikein, ylilääkärin mielestä valtion monopolin aukioloista ei saisi tiedottaa valtiollisen joukkoviestimen välityksellä. Tässä ei tietenkään ole järkeä, mutta ylilääkäri on väitteessään myös epärehellinen. Hän väittää tarkoitushakuisesti toimintaa mainostukseksi, kun kyseessä on tiedottaminen poikkeuksellisista pyhäpäivien aukioloajoista, ei mikään vakituinen mainosjärjestely. Näissä muistioruuduissa mainitaan myös esim. raide- ja muun joukkoliikenteen poikkeusaikatauluista yms., siksi, että ne ovat poikkeuksellisia. Ihmisten elämä hankaloituu muutenkin pyhäpäivien ja niiden aattojen poikkeustoimilla, joten ihan ihmisten aikataulujen kannalta on hyödyllistä ja tarpeellista tiedottaa asiasta, vaikka se toki sotii yleisvittumaista holhousta vastaan. Vai pitäisikö kunnallisten liikennelaitosten, VR:n, Postin ja muidenkin lopettaa tiedottaminen poikkeusaukioloajoista Ylen kautta? Virastojen, postien ja jopa ihan täysin yksityisten toimijoiden (pankit ja kaupat) poikkeusaukioloista kun on Ylellä ihan säännöllisesti mainittu. Ja kuten tiedämme, kaupoissa on tupakkaa ja herra asiantuntijahammaslääkärin kammoamia mehuja ja vieläpä alkoholijuomiakin, joten kauppojen poikkeusaukioloista kertominen on vielä moraalittomampaa kuin Alkojen. Ostakoot maksukanavilta aikaa. Olen aika sanaton tällaisen sokeuden, tyhmyyden ja pahuuden edessä. Voin vain panna paremmaksi: julistetaan Alkojen aukioloajat salaisiksi! Heijastuisi varmaan jotenkin alkoholinkulutukseen, joka on arvon ylilääkärin tarkastelukulma koko maailmaan.  

Raittiusmullahit ovat ylipäänsä äärimmäisen kieroja ja vasten- sekä ylimielisiä kiihkoilijoita, ja tulen haukkumaan heitä vielä ihan erillisessä kirjoituksessa. Mutta tämä ylilääkärin älyllisesti epärehellinen nillitys ajaa minut ryyppäämään masennuksesta ja esittelee myös hyvin kiteytyneessä muodossa absolutismin ajatollien yleisiä piirteitä: ylimielisen, infantilisoivan ja kansalaisia aliarvioivan ja halveksivan asenteen, jossa Alkossa käyminen on jonkinlainen automaatioreaktio ehdottomaan ärsykkeeseen eli Alkon tai alkoholin mainitsemiseen; haluttomuuden pelata reilusti (ensin alkoholille valtion monopoli, sitten hirmuiset verot, hajautettu sijoittelu – ja kaiken huipuksi kukaan ei saisi edes tietää, milloin se on jumaliste auki); epärehellisen retorisen venkoilun; ajan kelkasta putoamisen (kun Internet tavoittaa suurin piirtein kaikki suomalaiset, ei jollain Ylen pyhäinpäivänmuistiolla ole aukioloaikatietojen saavutettavuuden kannalta paljon merkitystä, vaikka se toki julkiseen palveluun kuuluukin); ja tietysti tärkeimpänä kaiken ajattelemisen Suuren Päämäärän kautta.

Itselläni on ylilääkäriä varmasti ilahduttava ehdotus, jolla voidaan taata, ettei alkoholiliikkeiden aukioloajoista enää ikinä tarvitse tiedottaa Ylen kanavilla: vapautetaan alkoholin myynti, viinat maitokauppoihin. Joko on hyvä? 

Laiskat halloween-kerjääjät

Kerron näin jälkijättöisesti pelottavan halloween-tarinan. Kyseessä on tositapahtuma tältä vuodelta. 

Iäkäs isoäitini vietti halloweenina koti-iltaa, kun joskus kuuden ja seitsemän välillä hänen ovikellonsa soi. Avatessaan ulko-ovensa häntä odotti pelottava näky. Kaksi alakouluikäistä tyttöä ruinaamassa makeisia karkki tai kepponen -lausahduksen saattelemana. Pelottavaa tässä on se, että kumpikaan kerjureista ei ollut vaivautunut edes pukeutumaan miksikään tavallisesta poikkeavaksi. Osoittaa hirvittävää, suorastaan karmaisevaa yrityksen puutetta ja hyytävää laiskuutta yrittää hyötyä pukeutumiseen perustuvasta valevirpomisesta ilman pienintäkään vaivannäköä pukeutumisen suhteen.

Isoäitini totesi, ettei hänellä ole karkkia, ja asia oli onneksi sillä hyvä. Isoäitini ei ole tietämätön halloweenin luonteesta, ja ihmettelikin asiasta kertoessaan, että eikö siinä kuitenkin olisi tarkoitus pukeutua naamiaisasuun.

Minä en kuulu niihin köhnäisiin ilonpilaajainisijöihin, jotka joka vuosi valittavat toinen toistaan avuttomammin perustein halloweenin "rantautumisesta" Suomeen (tätä rantautumista on muuten tapahtunut jo yli 50 vuotta). Halloween on mielestäni hauskimpia ja kannatettavimpia vuotuisjuhlia, koska siihen ei liity hauskanpitoa kummempaa ideologiaa ja koska sillä ei ole täällä lukkoon lyötyä pakollista ohjelmaa, jota pitäisi noudattaa. Kaiken kaikkiaan mukavan karnevalistinen juhla, jonka kautta lapsille voi tarjoutua mahdollisuus käsitellä vähän pelottaviakin asioita sen kuuluisan jännyyden kautta.

Joku roti täytyy hommassa silti pitää. Pidän vähän arveluttavana lähteä kerjäämään karkkia tuntemattomilta. Jos karkkikierroksen haluaa tehdä, tulisi aikuisten sopia siitä keskenään etukäteen. Olisi myös suotavaa välttää keppostelua, sillä se voi olla vaarallista, ja käsittääkseni Yhdysvalloissakin tästä osuudesta on paikoitellen luovuttu. (Ei ole kovin reilua käydä sopimatta kerjäämässä vierailta ihmisiltä makeisia ja sitten tehdä kiusaa, jos nämä eivät anna.) Ja jos haluaa tuoda trick or treat -konventiota tänne, pitäisi edes itse vaivautua observoimaan sen välttämättömimpiä perusteita. Jos ei ole vaivautunut tätä varten edes pukeutumaan, on se vähän sama kuin tunkisi palmusunnuntaina virpomaan ilman pajunkissoja ja noita-asua.

Joten jos on pakko käydä häiritsemässä ventovieraita karkinhimossa, niin pitäisi edes nähdä minimaalisesti vaivaa sen eteen. Isoäitini pystyisi muokkaamaan itsestään tarinan kerjääjiä säväyttävämmän halloween-ilmestyksen poistamalla hammasproteesinsa. Jotain yritystä, kiitos.

Aivastukset

Kuka tekee järkevän ja edustavan vaikutuksen suihkuttaessaan pää punaisena ja kasvot groteskisti vääristyneinä sylkisumua ylä- ja alahengitysteistään hirvittävän metelin saattelemana? Ei tietääkseni kukaan, en ainakaan minä. Ja silti vähintään kolme kertaa päivässä yo. kuvaus vastaa hyvin täsmällisesti toimintaani ja ulkomuotoani. Voin vain toivoa, että nuo vähintään kolme hetkeä sijoittuvat tilanteisiin, joissa olen poissa julkisilta paikoilta.  

Aivastus on eräs kroppamme käsittämättömimmin ylimitoitetuista reaktioista. Ymmärrän kyllä, että hengitysteihin voi mennä pientä roskaa, joka on aiheellista saattaa pois sieltä, mutta kaiken tiedollisen toiminnan katkaiseminen järkyttävällä, pysäyttävällä tyräyksellä, joka kastelee ympäristön kahden metrin säteellä vain jonkin likiolemattoman hiukkasen takia vaikuttaa hätävarjelun hienoiselta liioittelulta. Sosiaaliset, melulliset ja ympäristöhygieeniset haitat ovat uskoakseni lähes aina suuremmat kuin aivastamalla saavutettu hyöty.

Ja minun tapauksessani kyse on tosiaan pysäyttävästä tyräyksestä. Olen aikuinen mies, ja naapurini saavat tietää hengitysreflekseistäni. Aivastusteni äänivallia ei pidättele tiili eikä eriste, vaan se kaikuu naapurikuntaan saakka. Mitä helvetin naurettavaa tämmöinenkin on olevinaan: iso ihminen jonkun tyhjänpäiväisen pölynpalan hyppyytettävänä. 

Lisäksi minä kuulun siihen vähemmistöön, jolle valon voimakkuuden vaihtelu aiheuttaa aivastuksen; kaipa suvussa on ollut jossain vaiheessa vampyyri tai joku sellainen. On tietysti hauskaa tehdä aina näyttävä entrée eteisestä kirkkaasti valaistuihin sisätiloihin räkäsumuräjähdyksen saattelemana. Vastaavasti ulko-ovesta päivänvaloon poistuessaan kerää myös mukavasti ympäristön huomiota huutaessaan selkäänpuukotuskarjaisun, kouristellessaan hallitsemattomasti ja pirskotellessaan nenäontelonsa irtaimiston hirmumyrskyn nopeudella eteneväksi pilveksi eteensä.

Kenen idea tällainenkin? Ihan paska refleksi koko aivastus. 

Kimble

Lautapelit ovat parhaimmillaan hauskaa ja vuorovaikutteista ajanvietettä, ja nykyään lautapelimarkkinat ovat hyvin monipuoliset ja laadukkaat. Siti aivan aikuisilla ihmisillä on yhä kotonaan joitakin pelihirvityksiä, jotka olisi syytä takavarikoida kaikilta yli 12-vuotiailta. 

Tuo edellinen oli ehkä harkitsemattomasti sanottu. On joukko pelejä, joille edes 12-vuotiaita ei tulisi altistaa, koska ne pikemmin taannuttavat kuin edistävät persoonallisuuden kehitystä, opettavat vihaamaan maailmaa, elämää ja kanssapelaajia, ja ovat kaikkiaan kuin visvainen veriryöppy Saatanan perseestä. Tähän luokkaan kuuluu ehdottomasti ihmisvastaisten lautapelien pelätyin ja kammotuin triadi, jonka yhdistelmä piileskelee kuin pimeää voodoo-loitsua odottavana luurankona hämmentävän monen suomalaisen kotitalouden komeroissa: Kimble, Afrikan tähti ja Monopoly. Koti, jossa ei ole sähköä, on parempi kuin koti, jossa on yksikin näistä peleistä. Kaikki saavat osansa, mutta ensimmäisenä viha keskittyy näistä kohteista harmittomimpaan, Kimbleen.

Kimble on peli, joka perustuu... johonkin amerikkalais-intialaiseen synteesiin ja opettaa... no... no, opettaa se tuuria. Mitään muuta pelissä näet ei ole, pelkkä sokea sattuma: kaikesta päättää laudan keskellä sijaitseva helvetinkupu, jonka sietämätön klipklopotus raastaa hermot veriseksi puuroksi typerällä äänellään, jota saa yhden pelikerran aikana kuulla riittämiin useamman eliniän tarpeiksi. Viheliäistä kuplaa näet saa näpytellä arviolta 40 miljardia kertaa, kiitos sadististen sääntöjen, jotka edellyttävät tasalukuja ja kuutosia. Miksei irtonoppa riitä? Minä tiedän: koska pelkän sattuman varassa vellova idioottimainen peli ei ilman klump-klump-äännähtelyään muistuttaisi meitä riittävästi siitä, miten kaikki on sattuman varassa ja mihinkään ei voi vaikuttaa. Kimble on klassisen viheliäinen peli, jossa pelaajalla on robotin rooli. Korkeintaan hän pystyy halutessaan sössimään muiden pelin, jos kykenee yhä aivotoimintaan kuunneltuaan noppakuvun hermokudosta syövyttävää kolinaa yli minuutin.

Kimblellä voi ehkä olla jotain rajallista käyttöä perheissä, joissa on aivan pieniä lapsia, joille peli voi ehkä juuri ja juuri opettaa tappion ja huono-onnisuuden hyväksymistä: kun taidolla tai suunnittelulla ei ole mitään tekemistä pelin kulun ja lopputuloksen kanssa, ei jää ikäviä kysymyksiä siitä, olisiko jotain voinut tehdä toisin. Kimble voi myös opettaa lapsille, että lautapelit ovat surkeaa ajanhukkaa säälittäville luusereille.

Kaikki Kimblet pitää polttaa. Se on paska peli. 

Saudi-Arabian viranomaiset

Minulla on paljon riitaa Saudi-Arabian kanssa, ja olen jo erästä heidän viranomaistahoistaan käsitellytkin. Yhä pitää silti ihmetellä, eikö tämä rikas ja teknisesti edistynyt maa osaa millään järjestää joukkotapahtumia niin, että niissä ei kuolisi röykkiöittäin ihmisiä. Tämän vuoden pyhiinvaelluksessa Mekassa syntyi jälleen väentungos, jossa murskautui hengiltä ainakin 769 henkilöä. Se on paljon se.

En pidä islamin pyhiinvaellusvelvoitetta kovin järkevänä, ja paholaista edustavan kivipilarin tai -seinän nakkelu pikkukivillä vaikuttaa aivan lapsellisen typerältä toiminnalta, mutta jos se sitten tekee jonkun onnelliseksi, niin hyvä on. Joka tapauksessa voisi odottaa, että tapahtumaa isännöivä maa pystyisi pitämään tilanteen jotenkin hallinnassa. Saudeilta tämä ei tunnu mitenkään onnistuvan. Kyse ei näet ole mistään poikkeustapauksesta, johon ei olisi voitu valmistautua. Pyhiinvaellus Mekkaan toistuu joka ainoa vuosi, joten sen ei pitäisi tulla yllätyksenä. Jos yhtäkkiä ja odottamatta kerääntyisi yhteen paikkaan tuhansien ihmisten tiheä massa, niin jotain paniikkia ja kuolemantapauksia voisi odottaakin, mutta pyhiinvaellus toistuu joka Jumalan vuosi samansisältöisenä. Mikä tämän järjestämisessä voi olla niin vaikeaa? Saudit ovat saaneet ihan itse rakentaa Mekkaan infrastruktuurin ja järjestelyt pyhiinvaeltajia varten, joten miksi he eivät osaa hoitaa asioita ilman, että syntyy kasoittain vainajia?

Vuonna 1990 vastaavassa ryntäyksessä sai surmansa yli 1400 pyhiinvaeltajaa, vuonna 1994 vainajia tuli lähes 300, vuonna 1998 yli sata, vuonna 2001 kolmekymmentäviisi ja vuonna 2003 neljätoista. Trendi on laskeva, mutta luvut ovat silti käsittämättömiä. Miten Saudi-Arabian valtion pitäisi kyetä torjumaan järjestäytyneitä terroristeja, kun se ei kykene hallitsemaan edes täysin ennakoitavia turisteja, jotka tulevat joka helvetin vuosi saudien itsensä säännösteleminä? Vuonna 2004 sitten menikin taas muusiksi jo yli 250 pyhiinvaeltajaa ja vuonna 2006 ainakin 346. Mikään musiikkifestivaali ei voisi jatkua, jos sillä olisi näyttää tällaiset tilastot. Jos paavin pääsiäistervehdys jättäisi Pietarinaukiolle kymmenittäin runneltuja ruumiita, moitittaisiin Vatikaanin ja Italian viranomaisia hyvin kovasanaisesti, ja voisi kuvitella, että toimintaa yritettäisiin seuraavaksi vuodeksi parantaa. Saudien ei nähtävästi tarvitse tehdä mitään, kun tällainen meno tuntuu olevan siellä normaalia. Miten ihmeessä näitä jatkuvasti toistuvia, tuhansia ihmisiä tappaneita järjestelyjen täydellisiä pettämisiä ei pidetä Saudi-Arabian kansallisena häpeänä?

Touhu on käsittämättömän törkeää: Saudi-Arabia tienaa vuosittain valtavat summat pyhiinvaeltajista, joista monet eivät ole erityisen varakkaita, ja jotka ovat joskus jonottaneet matkustuslupaa vuosia, ja sitten laiminlyö täydellisesti näiden turvallisuuden. Ilmeisesti rahat ovat menneet siihen, että Mekan korvaamaton kulttuurihistoria on jyrätty loistohotellien tieltä, kun ainakaan logistiikka- ja turvajärjestelyihin niitä ei ole voitu käyttää. Kuinka kehtaavat?

Eduskunnan väistötilat

Historiallinen ja arvokas Eduskuntatalo, demokratiamme jykevä temppeli, jonka julkisivu tuo mieleen 1930-luvun radiot, on pitkään kaivatussa remontissa. Tänä aikana, 2015–2017, eduskunta kokoontuu väistötiloissa Sibelius-Akatemian konserttisalissa. Tämä on välttämätön järjestely, mikä ei yhtään vähennä sen huonoutta. Ensinnäkin Sibelius-Akatemian konserttisalissa oli niin surkea akustiikka, ettei siellä tahtonut puhumisesta ensi alkuun tulla mitään. (Mitenköhän ihmeessä sitä on näin ollen kyetty käyttämään konserttisalina?) Tätä asiaa saatiin sentään korjattua, mutta sille ei voi mitään, että valtiopäiville kokoontunut eduskunta näyttää väistötiloissaan hölmöltä ja säälittävältä. Osa nykyisistä kansanedustajista ei toki kuuluisi kalustettuihin tiloihin ensinkään, mutta siltikin on surkeaa katsella aneemiseen auditorioon ahtautunutta parlamenttia. Oppositio ja hallitus käyvät debattia suurista yhteiskunnallisista kysymyksistä miljöössä, jonka ilme on kuin sisäilmaongelmista kärsivän yläkoulun vanhempainillasta. Kansalla on sellaiset edustajat kuin se ansaitsee, mutta onkohan nyt viimeinkin edustajillakin heidän ansaitsemansa puitteet?

Kansanedustajat, jotka eivät käsitä alkeellisimpiakaan perusasioita maailmasta, elämästä tai edes itsestään

Edustuksellisessa demokratiassa kantavia ideoita on, että kansalaiset valitsevat itselleen edustajat, jotka omistautuvat informoitujen päätösten tekemiselle. Tämä ei sulje pois poliittisen ideologian tai arvovalintojen roolia päätöksenteossa, mutta se edellyttää edustajalta hyvää tiedonomaksumiskykyä ja analyysitaitoa, tai minimissään ainakin perustavaa henkistä valmiutta omaksua ja arvioida tietoa.

Onkin edustuksellisen demokratian kannalta masentavaa ja pöyristyttävää seurata, minkälaisia moukkia katsotaan sopivaksi lähettää yhteisistä asioista päättämään. Eduskunnassa on ihmisiä, joilla on aivan kirjaimellisimmassa mahdollisessa mielessä elämän perusasiat hukassa. Tässä kirjaimellisessa yhteydessä tarkoitan tietysti elämää biologisena ilmiönä, jota on mahdollista tutkia luonnontieteellisin keinoin. Jonkin verran aiheutti evolutiivisesti kehittyneiden kulmakarvojen kohottelua (ei tosin riittävästi) kansanedustaja Laura Huhtasaaren (ps) lyhyet kirjoitukset, joissa hän teilaa melkein huomaamattaan koko modernin biologian turvautumatta kertaakaan minkäänlaiseen analyysiin tai evidenssiin, ja mikä huomattavinta, osoittaen, ettei ymmärrä koko aihetta.

Huhtasaaren kohteena on evoluutioteoria, josta hän käyttää vanhentunutta nimitystä kehitysoppi. Tosin Huhtasaaren vastalauseet ovat nekin 1850-luvulta. Katsotaanpa, millaisilla hengensaavutuksilla kansanedustaja käy kumoamaan valtavan ja alati karttuvan geologisen, paleontologisen, zoologisen, mikrobiologisen, geneettisen, jalostuksellisen jne. todistusaineistokokonaisuuden kannattelemaa tieteellistä teoriaa, ainoaa tieteellistä selitysmalliamme, jonka nojalla biologiassa on mitään järkeä:

"Kehitysopin mukaan nytkin pitäisi olla kehitysvaiheessa olevia ‘puoli-apina-ihmisiä’ jossakin, ei kuitenkaan ole"

Itse asiassa on, Satakunnan vaalipiirissäkin ainakin 9259. Tämä ei tosin sinänsä todista evoluutiosta sitä tai tätä, kun tuollaista ei teoria väitä: Huhtasaari ei tunnu olevan tietoinen 1800-luvun pilapiirrosten jälkeen tapahtuneista tieteellisistä edistysaskeleista. Hänen teksteistään saa sellaisen käsityksen, että biologinen tutkimus koostuisi enimmäkseen Lajien synnyn päin honkia ymmärretyn tiivistelmän ulkoa opettelusta. Biologia on kuitenkin tämän jälkeen edistynyt paljon, ja kunnianhimoisempi kriitikko, tai kriitikko ylipäänsä (erotuksena räkänokkaisesta murjaisijasta, joka tunkee retorisen haulikon täyteen omaa paskaansa ja laukaisee epämääräisesti siihen suuntaan, mistä viimeksi luuli jotain kuulleensa) koettaisi ehkä lyhyesti tutkailla, mitä muutoksia on tapahtunut sitten vuoden 1859. Tästä ei tietysti ole apua, jos ei ole käsittänyt edes alkuperäisen teorianmuotoilun perustavimpia käsitteitä ja periaatteita. On epäselvää, tajuaako Huhtasaari edes ajatusta yhteisestä kantamuodosta:

 "Se nyt vaan on niin, että ihmiset eivät ole eläimiä, eikä eläimiä koskaan olleet"

Se nyt vaan on niin, että pitää olla ääliö tällaista väittääkseen, ja tätä ei voi kukaan kumota. Kumosin sata kertaa etukäteen! Kumosin aina kerran enemmän ku mitä sä sanoit! Onko tämän kirjoittaja yli 12-vuotias? Pakottaako Huhtasaari jotain random-kakaroita naputtelemaan tekstiä omissa nimissään?

Itse asiahan meni toki juuri tismalleen päinvastoin: ihmiset ovat eläimiä, mutta (muut) eläimet eivät ole ihmisiä. Jotkut ihmiset toki ovat lähestulkoon tyhmempiä kuin (muut, ei-kulttuuriset) eläimet, mikä aiheuttaa ymmärrettävästi hämmennystä. (Mark Twain sanoi, että älykkäimmän koiran ja typerimmän ihmisen älyllinen ero on vain hienosti ihmisen eduksi, kun taas kunniallisimman koiran ja alhaisimman ihmisen erotus on vakaasti koiran eduksi. En tiedä, mistä tuli tämäkin mieleen, perussuomalaisia miettiessä. Kummallisia assosiaatioita minulla.)

Lisäksi ihmiset ovat eläimiä juuri nyt. He eivät ole kehittyneet pois eläimeydestä, vaan eläinkunnan sisällä. En voi puhua Huhtasaaren omasta puolesta, mutta itse ainakin olen selkärankainen, kädellinen nisäkäs. Jos Huhtasaari kokee olevansa jotain ihan muuta, niin hänellä ei ole valtuuksia olla edustamassa Suomen kansalaisia, koska vain henkilöt voivat olla kansalaisia ja vain ihmiset voivat olla henkilöitä ja vain eläinkunnassa tavataan ihmislajin edustajia. Jos Huhtasaaren äänestäjätkin kokevat olevansa jotain ihan muuta, en lähde heidän tätä kokemustaan kiistämään. Minulla ei ole suurempaa hinkua kuulua samaan lajiin heidän kanssaan.  

Se nyt ainakin on selvää, että Huhtasaari ei tajua esimerkiksi lajin käsitteestä juuri mitään. Joku lyhyiden sanojen käyttöön ja pyhimysmäiseen kärsivällisyyteen erikoistunut henkilö voisi ehkä selittää Huhtasaarelle toiminnallis-pelillisesti tai interaktiivisen kuvakirjan avulla, että kaikki ns. lajit ovat koko ajan "kehitysvaiheessa", koska niihin kuuluvat yksilöt ovat keskenään erilaisia, ja että meidän aikamme jakavailla apinoilla on aivan yhtä pitkä kehityshistoria kuin meillä ihmisilläkin. Lisäksi apinat eivät kehity tai valmistu ihmisiksi kuin jostain oppilaitoksesta. On totta, että vaikka sinisorsa mitä tekisi, ei se äkkiä pelmahda maakotkaksi. Yhden lajin edustajat eivät näet muutu toisen, jo olemassa olevan lajin edustajiksi, eikä sellaista ole väittänyt kuin joku biologiantajuton mielipuoli. Sen sijaan sinisorsan munima uusi sinisorsa on erilainen sinisorsa, ja se puolestaan munaisee taas erilaisen sinisorsan, jos selviää siihen ikään ja löytää partnerin, ja tämä erilainen sinisorsa taas tekee saman. Paitsi jos Huhtasaari saa päähänsä kiistää tämänkin briljantilla se nyt vaan on niin -argumentaatiolla.

 "Universumin ja elämän synnyn perimmäinen syy on mysteeri."

Evoluutioteoria ei käsittele kumpaakaan aihetta, minkä voisi tietää, jos ymmärtäisi mistään mitään.

"Luonnontieteissä on useita kristittyjä ja Jumalaan uskovia tutkijoita. Uskonnollisen elämänkatsomuksen omaaminen tai toisaalta sen puuttuminen ei tee parempaa tai huonompaa luonnontieteilijää."

 Aivan, ei todellakaan tee. Sen sijaan kyvyttömyys ymmärtää biologisten perusteorioiden alkeita tekee luonnontieteilijästä todella surkean. Se tekee myös korkeasti koulutetusta maallikosta erittäin säälittävän tapauksen.  

[jatkona edelliseen]  "Olen elämänkatsomukseltani kristitty."

Meinaatko, että on hyvää mainosta kristityille? 

Huhtasaari on muuten eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen, vaikka se sivistysinstituutio, jossa hänen todella kannattaisi viettää aikaa, on kuudennen luokan pulpetti. 

Jätteiden lajitteluun kykenemättömät örvelöt

Olen asunut kohtalaisen monessa eri paikassa, joissa on jotenkin toteutettu taloyhtiön tai muunlaisen kotitalouksien yhteisjärjestelyn kautta jätehuolto. Tämä on kaikkialla pidempiaikaisen asumisen kattavassa kokemuspiirissäni järjestetty siten, että on olemassa yksi keskitetty paikka, ns. roskakatos tai jätehuone, jossa on useampia säiliöitä erilaisille jätteille. Säiliöiden seinämissä ja/tai kansissa on ilmoitettu, millaiselle jätteelle mikäkin säiliö on tarkoitettu, ja usein jätteidenkeruutilan seinälle on lisäksi levitetty lajitteluohje, jollainen on saatettu vielä jakaa jokaiseen kotitalouteen erikseenkin. Kun on tehty näin paljon sen eteen, että oikea jäte päätyisi oikeaan säiliöön, niin varmaankin näin myös tapahtuu. 

Väärin! Itse asiassa jatkuvasta ilmiselvyyden tiedottamisesta huolimatta missään käyttämässäni jätteidenkeruupisteessä ei ole ikinä tehty mitään oikein. Uskon vakaasti, että olen ollut eräiden taloyhtiöiden ainoa asukas, joka on lajitellut jätteensä helppojen, kaikkien tietoon saatettujen, äärimmäisen selkeiden ja yksiselitteisten ohjeiden mukaisesti. Ymmärrättekö yhtään, miten raskasta on elää maailmassa, jossa melkein kaikki muut ovat typeriä idiootteja? Minä ainakin ymmärrän, kun saan siitä muistutuksen joka kerta roskienvientireissulla.

Ehdoton vakio on joka ainoa kerta joka ainoassa jätepisteessä tämä: paperinkeräysloota pitää täyttää pahvilla ja pakkauskartongilla. Muiden roskien sotkemissa ja perseilyssä esiintyy jonkinlaista variaatiota, mutta pahvi paperinkeräyksessä on iankaikkinen, sataprosenttisen varma ilmiö joka ainoa kerta ja kaikkialla ilman ainuttakaan poikkeusta. En ole väkivaltainen mies, mutta mäjäyttäisin innolla rautakangella naamaan niitä mönjäaivoisia nilviäisiä, jotka eivät ikinä opi tajuamaan, mitä merkityksiä kätkee sisäänsä mystinen teksti EI PAHVIA, joka möllöttää paperinkeräysastian kyljessä. Kyse ei ole siitä, että ajattelisin maailman pelastuvan kierrätyksellä tai jotain muuta sellaista lässyä. Kyse on siitä, että ihmiset ovat ihan paskoja, kyvyttömiä seuraamaan alkeellisimpiakaan ohjeita, ja muutenkin pelkkiä tiedonkäsittelytaidottomia taakkoja, joita pitäisi rangaista heidän läpitunkevasta tyhmyydestään ja paskuudestaan. Mikä pahvin tunkemisessa pahvisäiliöön voi olla vaikeaa tai mitenkään epäselvää kenellekään, joka pystyy sisäistämään jätehuollon konseptin?

Jos jostain käsittämättömästä syystä ne planktonin älynlahjoilla varustetut ihmishahmoiset limapaakut, joiden kanssa jaan naapurustoni, ovat päättäneet sijoittaa osan pahviroskastaan pahvi- ja kartonkikeräyssäiliöön, ottavat he kunniallisesta käytöksestä itselleen aiheutuneen vahingon takaisin jättämällä nämä jätteet puhdistamatta tai taittelematta. Pizzalaatikoihin tulee jättää arviolta neljännes aterian aineksista, ja pakkauspakettien taittelu ja litistäminen kielletään Roskasakin Raamatun ja Kusipäiden Koraanin (4., vajautettu laitos) perusteissa. Jos vaivautuisi taittelemaan valtavan pahvilaatikkonsa kokoon (mikä vaatii niinkin suurta ponnistelua kuin sen päälle astumista) ennen sen kiikuttamista roskiin, saattaisi tästä seurata, että jonkun muunkin roskat mahtuvat pahvinkeräykseen. Tällainen tilanne olisi tietysti kestämätön, koska se edellyttäisi alkeellista muiden ihmisten ja heidän tarpeidensa huomioon ottamista. 

Jotkut sysipaskuuden korkeammille portaille edenneet käänteisvalaistuneet gurut nakkelevat sekäjätepussinsa paperinkeräykseen. Tällaiset ihmiset viestittävät teoillaan muille halustaan tulla paloitelluksi kaikkien muiden kuin biojätteiden sekaan. Lasinkeräykseen taas voi kätevästi sijoittaa esimerkiksi loisteputket, vanhat matkatelevisiot, rikkinäisen keramiikan ja lasikuitusukset, ovathan ne kaikki lasia. Paristot ovatkin visaisempi juttu, sillä kaikkialla ei ole niille edes erillistä pönttöä, joka jättää huomiotta. Käytetyt paristot kannattaakin absorboida omaan elimistöönsä joko suu- tai perätietä. Jos tämä ei ole mahdollista, voi ne kilautella metallinkeräysastiaan, kuten kaiken muunkin, missä sattuu olemaan metallia edes yhden ruuvin tai nupin edestä.

Jos sitten sattuu olemaan jotain jätettä, joka ei mahdu laatikkoon, edes oikeaan, ko. materiaalille osoitettuun laatikkoon, kannattaa jätekatos tai -huone tukkia kasaamalla kaikki vanhat huonekalut, perjantaikänneissä irti kiskotut saniteettielementit ja -altaat, jättiläiskokoiset kodinkoneet, rikkinäiset moottorikelkat ja vuosikausien aikana ruikitusta spermasta homehtuneet luonnollisen kokoiset seksinuket sinne miten kuten mahtuu, kuitenkin mieluiten niin, että syntyvä pino on mahdollisimman kiikkerä ja muodostaa yleisen terveys- ja paloturvariskin. 

Jätteidenkeruun kaaos on jälleen vain yksi ilmentymä ihmiskunnan ikiaikaisesta yleisongelmasta, nimittäin siitä, että ihmiset ovat toivottomia idiootteja, joita on mahdoton saada tekemään mitään oikein. Onneksi tähän nimenomaiseen ongelman ilmenemismuotoon on yksinkertainen ratkaisu, jonka tässä esitän yleiseksi hyödyksi. Esitän, että jätteidenkeruutilat varustetaan valvontakameroilla (joissain valistuneissa paikoissa näin on jo tehty), ja virheellisen lajittelun tapauksessa jätehuoltofirma/taloyhtiö/isännöitsijä tarkistaa valvontakameroilla, kuka on syyllinen. Tämän jälkeen lajittelutoimenpiteet laskutetaan niillä, jotka ne ovat aiheuttaneet. Tässä ei pitäisi olla valittamista, koska ohjeet ovat selvästi ja yksiselitteisesti kaikkien ulottuvilla. Lisäksi kolmesta väärinlaajittelusta tulee häätö, ja syyllisen irtaimisto kärrätään tämän omalla kustannuksella kaatopaikalle, missä mokoma paskiainen voi asua tasolleen sopivasti.

Monimutkainen mainosposti

Olisiko mitenkään mahdollista pitää mainosposti suhteellisen yksinkertaisena ja helposti käsiteltävänä? On näet aika vaikeaa räplätä sellaisia isoja kuoria, joista purkautuu avatessa arviolta 39 erilaista lappua, lippua, pelimerkkiä, ilmaiskynää, tarra-arkkia, raaputusarpaa, pahvilaattaa ja muuta sekalaista sälää. Miksi minun edes pitäisi liimata tilauskuponkiin joku etutarra erilliseltä arkilta? Miksei voi liittää etua suoraan siihen kuponkiin, tai hoitaa sitä rastitettavalla ruudulla? Ei niin, että olisin tilaamassa mitään sellaisilta romukauppiailta, jotka hukuttavat minut tällaiseen pikkuroskaan, mutta tarvitseeko aikuisille ihmisille keksiä tällaista tarra-arkkiaktivointipuuhaa? Ja helvetti näitä ilmaisia raaputusarpoja kanssa, ei niistä saa kuin purua pöydälleen. Kaiken huipuksi tätä sälää on niin paljon, että täytyy erikseen painattaa oma liuskansa siitä, miten ja missä järjestyksessä se pitää käsitellä tilausta valmistellessaan! Saisiko tästä vielä ehkä jonkun pimeässä hohtavan flowchart-kaavion?

Ei tällaista kuorta kehtaa tunnollinen ihminen nakata sellaisenaan paperinkeräykseen, kun siellä voi olla typeränä ilmaisräipäkkeenä jopa jotain metallisia "älypelejä" (niin kuin viimeisimmässä oli; on kiitos ihan tarpeeksi vaikeaa muutenkin, ei tarvitse lähettää aivonystyröille lisää vaivaa postitse). Ja tietysti joka ainoaan noloon irtoläpyskään on huolellisesti painettu koko nimeni ja osoitteeni, kun olen joskus tyhmyyksissäni ollut tämän konsernin asiakkaana joskus kymmenen vuotta sitten. Niitä onkin kiva repiä irti yksitellen. (On pakko, kun muuten roskalaatikkoja penkova umpihullu kyylämummo kaivelee ne itselleen.) 

Perkele, yksi aanelonen pitäisi riittää: tilaa lehti, tässä hinta, tällaisia juttuja saat. Leikkaa kuponki tästä, onhan sulla nyt kotona sakset sentään, ja oheen palautuskuori. Jos haluat osallistua arvontaan, ruksi tämä. Ei tarvetta millekään kuusiosaiselle raaputuspahville, tarjoustarroille (sormenjälkiänikö yritätte niiden liimapinnan kautta jäljentää, vai miksi edes vaivautuisitte muuten teettämään tällaisia siellä Bonnierilla tai mikä liekään?) eikä todellakaan millekään helvetin kynille taikka pulmapalikoille. Kaksi asiaa tarvitaan tähän mainoskuoren sisään. Ei kolmeakymmentäyhdeksää. En todellakaan tilaa mitään tällaisen romupainajaisen seasta.

Vessan seinän tahraa palvovat ääliöt

Olen hautonut tätä nyt useamman viikon siinä toivossa, että pääsisin yli asiasta, joka ei lopulta kosketa minua mitenkään. Ei onnistunut, aina palaa vaivaamaan ja nävertämään tajunnan ulkokulmia. Joten haukutaan ja kuopataan. Vuorossa säälittäviä uutisia maailmasta vuonna 2015:

Malissa tuhatpäiset väkijoukot vaeltavat tuijottamaan bamakolaisen paskahuussin ulkoseinään ilmaantunutta tahraa, joka heidän mielestään "esittää" rukoilevaa miestä, sikäli kuin rukoilevat miehet näyttävät epämääräisiltä ja hahmottomilta tuhruilta, mikä on toki mahdollista pahoissa kaihitapauksissa.

En aio kierrellä tai kaarrella: jos matkustat ja jonotat päästäksesi näkemään vessan seinään ilmestyneen tahran ja pidät sitä elähdyttävänä ihmeenä, olet toivoton, viheliäinen, täydellinen idiootti, ja yhteinen maailmamme on köyhempi ja huonompi sinun läsnäolosi takia. Minun on mahdotonta olla pilkkaamatta ja halveksimatta tällaiseen vähämielisyyteen hurahtavia tolloja. Tähän typeryyteen ratkeaa vähän väliä milloin mikin harvinaisen tyhmien ihmisten joukko eri puolilla maailmaa (milloin ilmestyy Jumalanäiti tomaattikeittoon, milloin hänen tunnetuin poikansa juustonaksuun, milloin taas paholainen homeiseen jääkaappilokeroon), ja sen seuraaminen on masentavaa, häpeällistä ja törkeää. Minua hävettää kuulua samaan lajiin näiden ilma-aivoisten törppöjen kanssa, ja haluan kaikkien tietävän tämän asian, varsinkin näiden ilma-aivoisten törppöjen. 

Mikä voisi olla vähemmän vaikuttavaa kuin likaisessa seinässä möllöttävä typerä fläkki? Ja silti siihen suhtaudutaan naurettavalla paatoksella ja vähämielisellä riemastuksella, josta käy esimerkkinä BBC:n haastattelema Aboubakar Diarra. Hänen kommenttinsa toimii parhiten, kun se luetaan yhtäaikaisesti noin seitsemän miljardin facepalm-mäjäyksen synnyttämän äänen taustaa vasten. Näin Diarra kuvaa käymälän seinään ilmaantunutta suttua:

"Se on ihme, olen nähnyt sen (...) Se on ilmiselvästi todellinen. Se on Jumalan Malille antama merkki siitä, että kansakuntamme on mahtava."

Lausuja ei muuten ole mikä tahansa pystymetsän harhainen idiootti, toisin kuin olisi oikeutettua kuvitella. Aboubakar Diarra on opettaja. Hänen ammattiinsa sisältyy lasten opettaminen, vaikka hän on mitä ilmeisimmin itse älyllisesti esikoululaisia alemmalla asteella. Useimmat ikinä tuntemani lastentarhalaiset nauraisivat Diarran kaltaisen typerän pellen ulos, mutta Malin jossain osassa hän kelpaa opettamaan muita. Eikä tässä kaikki. Paikallisten kertoman mukaan tyhjänpäiväistä fläkkiä on käynyt ihailemassa myös valikoima Malin ministereitä, joilla ei ilmeisesti ole tärkeämpää tekemistä. Vähäjärkisten väkijoukkojen ja debiilien poliitikkojen takia vessanpihan alueella partioi runsaasti sotilaita ja poliiseja, jotka voisivat olla koko tämän ajan tekemässä jotain oikeasti hyödyllistä sen sijaan, että paimentaisivat taikauskoisella egotripillä jonottavia, henkisesti jälkeenjääneitä aikuisia tyhjän takia. Perin mahtava kansakunta totisesti. En suostu uskomaan, että malilaiset voivat yleisesti ottaen olla näin typeriä, ja varsinkin ministerien pitäisi miettiä tarkemmin maansa mainetta. Haistakaa paska, pilkkaan tyhmää tahraanne. (Tai jos haluatte, pystyn tuottamaan vastaavia käytännössä rajattomasti, kun niille kerran tuntuu olevan kysyntää.)

Seinätahran vuoksi normaalin elämänkiertonsa hylkäävät ihmiset ovat kipeästi kasvatuksellisen avun tarpeessa, jos heistä on määrä ikinä tulla mitään, ja tämä pätee riippumatta siitä, tapahtuuko moinen idioottien massaesiintymä Bamakossa tai Baltimoressa. Vastuullisten viranomaisten ei missään nimessä tulisi tukea tällaista joukkohölmöilyä, ja tällaisiin ilmiöihin haksahtavat urpot ovat häpeäksi maalleen ja ihmiskunnalle. Tehkää jotain elämällänne sen sijaan, että vuodattaisitte sen satunnaisiin tahroihin, jotka varmaan nekin häpeäisivät teitä, jos pystyisivät mitään tekemään.

Uskomatonta – Yle otsikoi taas

Ylen heikkenevät journalistiset standardit ovat minulle bête noire, mutta vain yksi monista. Journalistisen tyylin ja asiatekstikonventioiden rapautuminen on edennyt Ylen uutisten nettisivuilla huolestuttaville tasoille, ja tätä rappiota olen omalta vaatimattomalta osaltani epäsäännöllisen toistuvasti dokumentoinut. Sarjaan tulee taas uusi kirjaus: edustava juttu koskee eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille antamia moitteita ajoneuvoveron tietojärjestelmän epäkohdista. Ei ehkä kaikkein hehkein aihe, mutta toki hallinnollisesti ja oikeudellisesti merkittävä. Kun asetumme Ylen uutistoimituksen asemaan, tulee otsikoinnissa muistaa eräs ohittamaton seikka. Mitä-missä-milloin? Täsmällisyys? Tietoarvo? Ytimekkyys? Ei tietenkään, vaan kysymys "miten tälle aika tylsälle jutulle saadaan helvetisti klikkauksia?"

Näin ollen jutun otsikko muotoutuu seuraavasti:

Ei voi olla totta  – Verottaja jälleen apulaisoikeusasiamiehen moitteiden kohteena

Kyseessä on huomattava saavutus keinopöyristyksen, klikkihuoraamisen, interjektiojournalismin (jos käytätte termiä, niin kerrotte, että se on täältä!) ja kömpelön lauserakenteen polyamorisessa naittamisessa.

Jos olet, vilpitön lukija, jokseenkin normaali ihminen, muodostaisit ehkä jutun aineksista otsikon Apulaisoikeusasiamies moittii verottajaa, tai halutessasi aiheellisesti korostaa moitteiden toistuvuutta Apulaisoikeusasiamies moittii jälleen verottajaa. Tällainen yksinkertainen subjekti-predikaatti-(adverbi)-objekti-rakenne on selkeä ja sallii myös täsmennysten liittämisen otsikkoon, jos pitää sellaisesta: Apulaisoikeusasiamies moittii verottajaa Trafin tietojärjestelmästä tms.

Kontrastoikaamme edelliset selkeät otsikkoaihiot sen Ylellä toteutuneen otsikon kanssa. On selvää, että otsikon alkuosa Ei voi olla totta ei välitä minkäänlaista informaatiota itsensä ulkopuolisesta todellisuudesta. Tämä hämmästystä ja epäuskoa ilmentävä sanonta voidaan liittää täti-ihmisten puheissa lähes mihin tahansa lintulautaa rosvoavasta lumikosta epämiellyttävään aikaan soittaneeseen puhelinmarkkinoijaan (olen todistanut molempia tilanteita ilmausta käyttäneiden täti-ihmisten kanssa, eivätkä sitä käytä muut kuin he ja Ylen uutistoimittajat), mutta yleisesti se kai tulisi liittää johonkin, jota on syytä pitää äärimmäisen epätodennäköisenä tai jopa todellisuuskäsityksen haastavana. Tämän merkityksen ja käytännön epämääräisyyden perusteella tulisi olla selvää, että ilmaus ei kuulu sitaatteja lukuun ottamatta uutistekstiin yhtään enempää kuin vaikkapa sinänsä kiintoisa ilmaus herramunjee. Siteeraamisesta ei tässä Ylen artikkelissa voine olla kyse. Ainakaan artikkelissa tuota otsikkoon päätynyttä sitaattia ei esiinny, ja menetän uskoni kaikkeen, jos eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa ikinä esiintyy ilmaus ei voi olla totta.
   Muotoilu Verottaja jälleen apulaisoikeusmiehen moitteiden kohteena on toki tarpeettoman mutkikas, mutta ainakaan se ei ole alkuosan tapaan suoranaisen asiaton. Siitä selvitään tavanomaisella kielenhuollolla ja osaavalla muotoilulla, alkuosan korjaaminen eli poistaminen taas edellyttää syvällisempää ajattelun ja tiedostamisen muutosta. Nämä ovat vakavia hallinnollisia asioita eivätkä mitään juorulehtien ripulinkyllästeisiä vesakeskityksiä, joten koettakaa käyttäytyä niitä otsikoidessanne! Lähes vastaavia typeryyksiä tulee Ylen uutissivuilla vastaan nykyään jo useampi päivässä. Siitä huolimatta liitän oheen muutamia otsikoita, joita en todellakaan halua vastaisuudessa nähdä (tyylinsä puolesta, ei sisältönsä):

LOL: Perussuomalaiset yksimielisesti Kreikka-paketin taakse
 
Tätä et usko – ulkoministeriö päivitti matkustusohjettaan

OMG: Tilastokeskuksen yliaktuaari varhaiseläkkeelle

Mitä helvettiä: MTK:n Marttila väläyttää maitokapinaa 

Suurriistanmetsästäjät savannilla

Metsästys on aina näyttäytynyt minulle jokseenkin vastenmielisenä puuhana, mutta jos nyt sitten rämmitään ryteikössä ja kaadetaan runsaslukuisen sorkkaeläinlajin edustaja, joka vielä käytetään ravinnoksi, niin olkoon. Kanta voisi toki pysyä sitenkin hallinnassa, että varsinaisia petoeläimiä olisi maassamme enemmän, mutta nehän täytyy toki tappaa ja pitää loitolla, jotta on enemmän muuta riistaa tapettavaksi siitä nauttiville ihmisille. Kaiken tällaisen taustalla väikkyy aina enemmän tai vähemmän selvästi erottuva verenhimon haamu, ja jos se ei jokaisessa kännisessä hirvijahdissa ilmi tulekaan, niin tapauksessa, jossa valtaan rakastunut ikäloppu poliitikko räiskii satamäärin hänen eteensä ajettuja hädin tuskin lentokykyisiä kaakattajia, on jo varsin selvää, että kyse on vain sen kastematojen tallaamisesta nauttineen inhan kakaran tulivoimaisemmasta ilmiasusta.

Mutta vaikka kaikki "virkistys"metsästys onkin melko säälittävää ja inhottavaa toimintaa, ovat jotkut sen lajit paljon säälittävämpiä ja inhottavampia kuin toiset. Sanat säälittävä ja inhottava on mainittu tässä kappaleessa niin monta kertaa, että Walter Palmerin esiintulo on jo väistämätöntä. Walter Palmer on minnesotalainen kosmeettinen hammaslääkäri ja eräs vähäisimmistä yksilöistä tässä muodostamassamme nisäkäslajissa, joka on luonnonhistoriallisesti lyhyessä ajassa hävittänyt leijonan, jota tavattiin vielä antiikin aikana Bulgariaa myöten (Herakles päihitti erään huomattavan yksilön Nemeassa Peloponnesoksella, ja hän paini sen maihin paljain käsin, koska oli varsinainen sankari eikä mikään vellihousuinen pelkuri), muutamiin pieniin kolkkiin Afrikassa ja Gujaratissa. 
Palmer jatkoi tätä lajillemme ominaista harrastusta salametsästämällä Oxfordin yliopiston tutkimusohjelmaan kuuluneen zimbabwelaisen leijonan. Leijona houkuteltiin saaliille, jotta Palmer pääsi ampumaan sitä jousella (hammaslääkärit eivät ole tunnettuja haluttomuudestaan tuottaa pitkäkestoista kipua, joten asevalinta ainakin on kohdallaan), minkä jälkeen haavoittunutta petoa jahdattiin pari päivää, kunnes se saatiin posautettua hengiltä oikealla aseella, jotta Palmer pystyi dekapitoimaan ja nylkemään yksilön. (Kiintoisaa, että hänen tässä puuhassa välttämättä havaitsemansa panta ei herättänyt hänessä kummastusta tai halua selvittää asia.)

Asiasta on näin sosiaalisen median aikana noussut mieltä lämmittävä myrsky, ja raukkamaisen Palmerin koko elämä on pantu päreiksi hammaslääkärin itsensä painuttua maan alle. Kiinnostavaa, että suurriistan ruuminkappaleita fetisisoiva, rohkeana jahtimiehenä esiintyvä savannin sankari luikkii piiloon heti, kun hänelle suodaan mahdollisuus kokeilla saaliin jaloa roolia. On tietysti tuomittava Palmerille osoitetut tappouhkaukset: on näet epäreilua, että tälle saaliille ilmoitetaan jahdista etukäteen, kun Palmer itse ei tiettävästi koskaan ole varoittanut omien veritöidensä kohteita ennalta. (Hän on aiemmin kaatanut laittomasti myös harmaakarhun.) Sitä paitsi asetelma on sikälikin epätasainen, että Palmerilla on hallussaan aseita, mitä etuoikeutta hänen valitsemilleen kohteille ei ole suotu. Palmer on toki niljainen paskahousu ja ilmeinen kanalja, mutta ei hän ansaitse kuolla. Hän ansaitsee päätyä zimbabwelaiseen vankilaan (huonomminkin voisi käydä; hän voisi joutua amerikkalaiseen rangaistuslaitokseen), tai ehkä määräaikaiseksi attraktioksi Hararen eläintarhan Homo sapiens -aitaukseen, jos halutaan sovittaa asia yhdyskuntapalvelulla. Hän ansaitsee tietää olevansa mitätön nolla, joka on häpeäksi lajillemme. Ja hänen on pysyttävä elossa voidakseen tämän velvoitteen täyttää.

Tietysti on hauskaa antaa Palmerille somesakinhivutusta, mutta siitäkin menee vähän ajan kuluttua maku. Siksi onkin tärkeää laajentaa pilkka ja inho kohdistumaan kaikkiin safarimetsästäjien surkean sukukunnan edustajiin, unohtamatta niitä surkuteltavia valtioita, jotka huoraavat harvinaista faunaansa mokomien itsekkäiden pervojen makaaberien tarpeiden tyydyttämiseen. 

Miksi nämä safarilla sankarillisesti syöttien, karttojen, GPS:n, kantajien ja oppaiden avulla harmittomia, isokokoisia ja laajassa mittakaavassa uhanalaisia maaleja räiskivät tumpelot aina ja poikkeuksetta sattuvatkin olemaan juuri niitä ihmiskunnan tuhkamunia, jotka omissa maissaan toimittavat jotain syvällisen tarpeetonta, yhdentekevää ja selkeästi aivan liian kannattavaa virkaa – Palmereita (ylihinnoiteltu hampaanvalkaisija), Juan Carloksia (Espanjan kuningas) ja Gustav Hägglundeja (Gustav Hägglund)?

Kykenen jotenkin ymmärtämään tarpeen nähdä jotain kaunista ja harmitonta ja tappaa se pelkän tappamisen vuoksi (leijonia ei oikein syödä, ja niitä tutkitaan elävinä); siinä on jotakin patologista ja häiriintynyttä, kuten naisessa, joka käy vasaralla Michelangelon Daavidin kimppuun, tai pikkulapsessa, joka tarkoituksella tuhoaa olohuonetta koristavan orkidean. Minä en ikinä pystyisi tekemään mitään tuollaista – itse asiassa en pysty tekemään oikeastaan mitään muuta kuin nyhtämään rahaa hammasväleihinsä tyytymättömiltä idiooteilta – mutta pystyn kyllä tuhoamaan sen, ja kun tuhoan sen, voitan sen. Kykenen silti vielä jotenkin käsittämään, että jollain ihmisheimon jäsenellä on sellainen impulssi, niin sairaalloinen ja antisosiaalinen kuin se onkin. 

Mutta käsityskykyni loppuu, kun nämä em. örvelöt vielä dekapitoivat saaliinsa, täyttävät ne ja naulaavat asuntojensa seinille, valokuvauttavat itseään ylvään näköisinä raadon äärellä, kerskuvat vieraille tappotöistään seinille nostettujen groteskien irtopäiden alla ja muutoinkin toimivat kuin atavistiset barbaarit tai naisasiakkailtaan pihistämiään likaisia alusvaatteita esittelevät rattopojat. On oksetuslääkehuvittavaa kuulla näiden omassa miehuudentodisteluvimmassaan rypevien rapapaakkujen sössöttävän siitä, miten he kunnioittavat raukkamaisin juonin surmaamiaan olentoja – joissa on määrättömästi enemmän ylväyttä kuin heissä itsessään – ryystäessään luksusviinaa niiden irtileikattujen ruumiinosien äärellä posket hehkuen kuin sian pillu pakkasella. Jos te kunnioitatte näitä jaloja petoja, niin mitä jos ette ostaisi niiden halveksittavin kepulikonstein toteutettuja opastettuja murhia ysikymppisen diktaattorin viemäriin ryssimältä roistovaltiolta? Kyllä minäkin nyt kunnioitan esim. vaikka ketä, mutta en osoita kunnioitustani siten, että maksan Moldovan mafialle 50 tonnia heidän päänsä irrottamisesta. 

Miksi mainostaa jotain näin noloa ja tyhmää? Miksi rakentaa siitä osa identiteettiään? Onko elämä riittävän hemmotelluille pullanaamaisille pösöille jotain Cecil Rhodes -aikakauteen sijoittuvaa vajaamielistä larppia? Luulevatko nämä leopardinlahtaajat, että ihmiset ajattelevat heidän elävän jotenkin täydempää elämää? Kuvittelevatko he olevansa rohkeita pulittaessaan triviaalista "työstä" kokoamansa suhteettomat rahakeot läpeensä korruptoituneen talouskatastrofimaan koppalakeille "kokemuksesta", jonka saavuttaa myös posautellessaan ilmakiväärillä tilhiä lintulaudalta? Kuvittelevatko he olevansa jotenkin kovempia kuin ne, joiden saavutukset ovat Fallout 3:n sivutehtävien loppuun saattamisessa? Ilmeisesti, kun tästä on jaettava kuvia ja nyhdettävä elikoiden päitä mukaan. Pelkäävätkö mokomat, ettemme muuten uskoisi? Miksi kukaan valehtelisi tällaisesta? Se on vähän kuin väittäisi menneensä jumalanpalvelukseen piereskelemään imaistuaan kattilallisen kaalipataa ja härskiä piimää tarjoten tueksi tapauksesta kuvaamaansa videota: emme herkästi epäile kertomusta, jonka todenperäisyysolettama saa kertojansa vaikuttamaan äärimmäisen paskalta ihmiseltä.

Etuoikeutettujen nössöjen asein toteuttamalla typerällä tosimiessimulaatiolla on ilmiselvästi psykoseksuaalinen ulottuvuus, ja tästä käykin hyvänä esimerkkinä Palmerin surkea yritys tehdä vaikutus itseään huomattavasti nuorempaan tarjoilijattareen esittelemällä tälle sairaan snuff-harrastuksensa fotografista todistusaineistoa. Mitä eksoottisilla metsästystrofeilla häpäisty seinä kertoo haltijastaan? Varmasti monenlaisia asioita. Mutta tätä se ei ainakaan sano: "Olen itsevarma mies, joka on hyvä tyydyttämään naisia omin avuin."