lauantai 25. huhtikuuta 2015

Ylen oikeustajutesti

Ylen syöksykierrettä kohti ammattilaisjournalismin pohjamutia ei näemmä ole mahdollista pysäyttää. Aiemmin saimme kuulla, että journalistinen makasiiniohjelma Ajankohtainen Kakkonen lopetetaan vanhanaikaisena, kun sen asioita ei voinut tiivistää johonkin 140 merkkiin; tilalle tulee kuulemma A2-teemailtoja eli kilpakarjuntaa Twitter-kommentaarilla. Tällaiset päätökset ovat pelkkää Ylen ydintehtävien laiminlyömistä, mutta epä-älyllisyydessä uusia pohjia vetelee kuluneella viikolla Ylen uutissivuilla avattu typerä testi, jossa ohjeena on "vertaa omaa oikeustajuasi tuomioistuinten ratkaisuihin!" Epäselvää ainakin minulle on, mitä tekemistä tällä on journalismin kanssa.

Kun em. testiä vaivautuu naputtelemaan, saa eteensä muutamien lauseiden tiivistyksiä oikeusjutuista. Näiden perusteella tulisi langettaa syylliseksi todetulle vankeustuomio, jonka keston voi itse määrittää. Tässä ei ole järjen hiventä. Ensimmäinen ja ilmeisin vika on, että tuomioita ei langeteta jollain hämärällä ja elastisella "oikeustajulla", vaan lain ja näytön nojalla. Tuomari on oikeustieteilijä, joka kuulee syyttäjää ja puolustusta, arvioi, mille on näyttöä ja mille ei, ja langettaa tuomion lain perusteella. Lisäksi oikeudenkäynneissä asiakirjoja voi kertyä helposti tuhansien sivujen edestä, ja sitä paitsi oikeusvaltiossa keskeistä on, että tuomio perustellaan kirjallisesti ja tarkasti ilman turhanaikaista mökellystä oikeustajusta tai muusta sahajauhosta. Jos haluaa ankarampia tai lievempiä rangaistuksia, kannattaa muuttaa lakia. On absoluuttisen idioottimaista työntää pystymetsämaallikon ratkaistavaksi kolmeen, neljään virkkeeseen tiivistetty oikeusjuttu. Suurin piirtein yhtä absurdia olisi antaa maallikolle kolmen lauseen tiivistelmä päivystykseen tulleen potilaan oireista (eikä mistään muusta) ja tämän jälkeen antaa viisi diagnoosivaihtoehtoa: valitsepa tästä.

Tuomioistuinten päätösten tehtävä ei ole heijastella mitään oikeustajua tai vaikka leivän käsitettä, vaan tulkita säädettyjä lakeja perustellusti ottaen huomioon kaikki seikat, jotka voidaan osoittaa. Muu olisi täyttä mielivaltaa, jolla ei ole enää mitään tekemistä oikeuden kanssa. Ne lait säädetään ihan muualla. Kiitos taas vakavien asioiden vääristelevästä tyhmentämisestä, Yle. Käskisin häpeämään, mutta se on turhaa, kun olette jo antaneet periksi.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kuplakupletti, eli vaalikrapulaisen vaahtokylvyn pakonomainen huljuttaminen

Eduskuntavaalit on käyty, ja hyvää asiassa on vain se, ettei muutamiin vuosiin tarvitse uudelleen sitä tehdä. Vaalitulos on ihan paska, kuten se on kaikkien mielestä ollut kaikissa eduskuntavaaleissa sosiaalisen median aikana. (Todennäköisesti myös tätä ennen, mutta aikaisemmin sitä jupistiin sitten itsekseen tai tuttujen kesken, eikä vollotettu yleisesti kaikkien nähden.)

Koska hallituksen muodostamisesta ei ole vielä revittävissä kunnolla uutisia, on pari päivää nyt käyty jonkun kupla-aivon somessa keksimän heiton pohjalta Suurta Kansallista Kuplakeskustelua, joka on älyllisyydessä laiskuudessaan niin turhanaikaista, että senkin tilan voisi täyttää vaikka Reutersin ulkomaansähkeitä kääntäessä.

Tässä vähä-älyisessä loiskuplimisessa ei ole muuta ideaa kuin keksiä epäanalyyttinen nimi sille huimalle ilmiölle, että eri puolilla maata äänestetään eri tavoin ja että kaupungeissa eletään eri tavalla kuin haja-ajutusalueella ym. Ukko Ylijumalan selän takana. Jumpe, että on rapsakkaa analyysiä; kyllä tästä kannattaa lässyttää radiossa puoli tuntia putkeen.

Perin jännää on, että kommentaarin perusteella vaikuttaa siltä, että kupla on vain yhtäällä, nimittäin kaupungeissa ja eritoten inhotussa Helsingissä. Kaikkein estottomimmin keskustelussa on lyöty juuri kaupunkilaisia, jotka elävät väärin ja joiden koko maailmankuva ja eettinen järjestelmä voidaan redusoida siihen, etteivät he tiedä mitään "oikeasta" todellisuudesta. Kuulemma kaikki muut kuin kepulaiset ja perussuomalaiset ovat ylimielisiä. Tätä viestiä ovat somessa toitottaneet erityisesti persuaktiivit. En puhuisi ylimielisyydestä kovin syvällä rintaäänellä, jos kannattamani puolue pitäsi kansainvälisenä nimenään sellaista konstruktiota kuin "The Finns". Kuka ei edusta kenenkään Suomea?  (Ja mistä lähtien näyttelijöiden poliittinen kommentaari on ollut mitenkään merkityksellistä kenellekään?)

Miksi kupla toimii vain yhteen suuntaan? Millä tavalla Kyyjärvi on todellisempi todellisuus kuin vaikka Kruununhaka? Kuulemma sitä elää kuplassa ja on ylimielinen, jos ei satu tuntemaan henkilökohtaisesti yhtään perussuomalaista äänestänyttä. Itse olen tuttavapiirissäni pitänyt kohteliaana jättää kulloisetkin puoluekannat ja tarkan äänestyskäyttäytymisen keskustelun ulkopuolelle, joten voi olla hankala tietää, tunteeko jonkin puolueen äänestäjiä. Mutta voinen puhkaista omalta osaltani erään kuplakulissin toteamalla, että tunnen henkilökohtaisesti ihmisen, joka on kertonut edellisissä vaaleissa äänestäneensä perussuomalaista ehdokasta. En tiedä, onko tämä omiaan avartamaan maailmaani, sillä ko. henkilö on ala-asteajalta alkaen ollut typerä riiviö, jonka tyhmyydelle vetää vertoja hänen koppavuutensa ja pahansisuisuutensa yhdistelmä. Jos tämän olisi tarkoitus kertoa minulle jotain Perussuomalaisista, niin pahalta näyttää Perussuomalaisten kannalta.

Ja kun nyt olen sitten tutkitusti (mitä tekisinkään ilman Hesarin informatiivisia testejä – varmaan saisin jotain oikeasti aikaan elämässäni) vapaamielisempi kuin 3/4 suomalaisista, niin tämän pseudokeskustelun yhteydessä voisin haukkua myös liberaaleja. Nähtävästi kansallisen keskustelukenttämme liberaalit eivät oikein täysillä usko edes omiin ihanteisiinsa, kun veivaavat päivästä toiseen tätä urpoa itseruoskintaa siitä, miten me nyt eletään kuplassa ja voi helvetin helvetti, että on tuskaa seurata koko roskaa. Pyytäkää nyt vielä anteeksi sitäkin, ettette vihaa homoja.

Ai niin, tulikin mieleeni muistutuksena sinne itsetyytyväisen junttikuplan sisään: jos et tunne henkilökohtaisesti yhtään homoseksuaalia, elät myös kuplassa. Todellisuutesi on vajaa, ja niin olet sinäkin.

Mutta oikeasti nyt tunkekaa ne kuplanne jo ohutsuoleen, hyi saatana.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Pyöräilijät, jotka eivät ilmoita käännöksistään

Suomen liikenteen harvinaisimpia ilmiöitä on polkupyöräilijä, joka kääntyy risteyksessä ja vaivautuu ilmoittamaan tästä etukäteen käsimerkillä. Tällaisia tapauksia tulee kaupunkialueella vastaan harvemmin kuin yksipyöräisiä tai ihmisiä, jotka ulkoiluttavat supikoiraa valjaissa. Haluankin tiedustella Suomen polkupyöräilijöiltä, miksi he eivät kykene ilmoittamaan käännöksistään, kun useimmilla heistä kuitenkin havaintojeni mukaan on kaksi kättä. Onko vika käsivarren lihaksissa tai kenties hermoradoissa, vai ovatko suomalaiset pyöräilijät tyhmiä ja/tai pahoja?

Mikä on niin vaikeaa omien aikomusten kommunikoinnissa muille, joilla on yhtä iso oikeus käyttää sitä perkeleen kulkuväylää? Ettekö muka todella tiedä etukäteen, missä ja mihin käännytte? Poljetteko te pitkin pitäjää pelkkien häilyvien mielijohteiden varassa? Miksi kaikkien muiden täytyy erikseen arvuutella teidän elämänne typeriä kulkureittejä? Miksi olette noin kokonaisvaltaisesti paskoja ihmisiä? Laskeutukaa satulasta, menkää kotiin ja pysykää siellä, kun ette kerran osaa muualla olla.