keskiviikko 26. elokuuta 2015

Vessan seinän tahraa palvovat ääliöt

Olen hautonut tätä nyt useamman viikon siinä toivossa, että pääsisin yli asiasta, joka ei lopulta kosketa minua mitenkään. Ei onnistunut, aina palaa vaivaamaan ja nävertämään tajunnan ulkokulmia. Joten haukutaan ja kuopataan. Vuorossa säälittäviä uutisia maailmasta vuonna 2015:

Malissa tuhatpäiset väkijoukot vaeltavat tuijottamaan bamakolaisen paskahuussin ulkoseinään ilmaantunutta tahraa, joka heidän mielestään "esittää" rukoilevaa miestä, sikäli kuin rukoilevat miehet näyttävät epämääräisiltä ja hahmottomilta tuhruilta, mikä on toki mahdollista pahoissa kaihitapauksissa.

En aio kierrellä tai kaarrella: jos matkustat ja jonotat päästäksesi näkemään vessan seinään ilmestyneen tahran ja pidät sitä elähdyttävänä ihmeenä, olet toivoton, viheliäinen, täydellinen idiootti, ja yhteinen maailmamme on köyhempi ja huonompi sinun läsnäolosi takia. Minun on mahdotonta olla pilkkaamatta ja halveksimatta tällaiseen vähämielisyyteen hurahtavia tolloja. Tähän typeryyteen ratkeaa vähän väliä milloin mikin harvinaisen tyhmien ihmisten joukko eri puolilla maailmaa (milloin ilmestyy Jumalanäiti tomaattikeittoon, milloin hänen tunnetuin poikansa juustonaksuun, milloin taas paholainen homeiseen jääkaappilokeroon), ja sen seuraaminen on masentavaa, häpeällistä ja törkeää. Minua hävettää kuulua samaan lajiin näiden ilma-aivoisten törppöjen kanssa, ja haluan kaikkien tietävän tämän asian, varsinkin näiden ilma-aivoisten törppöjen. 

Mikä voisi olla vähemmän vaikuttavaa kuin likaisessa seinässä möllöttävä typerä fläkki? Ja silti siihen suhtaudutaan naurettavalla paatoksella ja vähämielisellä riemastuksella, josta käy esimerkkinä BBC:n haastattelema Aboubakar Diarra. Hänen kommenttinsa toimii parhiten, kun se luetaan yhtäaikaisesti noin seitsemän miljardin facepalm-mäjäyksen synnyttämän äänen taustaa vasten. Näin Diarra kuvaa käymälän seinään ilmaantunutta suttua:
"Se on ihme, olen nähnyt sen (...) Se on ilmiselvästi todellinen. Se on Jumalan Malille antama merkki siitä, että kansakuntamme on mahtava."
Lausuja ei muuten ole mikä tahansa pystymetsän harhainen idiootti, toisin kuin olisi oikeutettua kuvitella. Aboubakar Diarra on opettaja. Hänen ammattiinsa sisältyy lasten opettaminen, vaikka hän on mitä ilmeisimmin itse älyllisesti esikoululaisia alemmalla asteella. Useimmat ikinä tuntemani lastentarhalaiset nauraisivat Diarran kaltaisen typerän pellen ulos, mutta Malin jossain osassa hän kelpaa opettamaan muita. Eikä tässä kaikki. Paikallisten kertoman mukaan tyhjänpäiväistä fläkkiä on käynyt ihailemassa myös valikoima Malin ministereitä, joilla ei ilmeisesti ole tärkeämpää tekemistä. Vähäjärkisten väkijoukkojen ja debiilien poliitikkojen takia vessanpihan alueella partioi runsaasti sotilaita ja poliiseja, jotka voisivat olla koko tämän ajan tekemässä jotain oikeasti hyödyllistä sen sijaan, että paimentaisivat taikauskoisella egotripillä jonottavia, henkisesti jälkeenjääneitä aikuisia tyhjän takia. Perin mahtava kansakunta totisesti. En suostu uskomaan, että malilaiset voivat yleisesti ottaen olla näin typeriä, ja varsinkin ministerien pitäisi miettiä tarkemmin maansa mainetta. Haistakaa paska, pilkkaan tyhmää tahraanne. (Tai jos haluatte, pystyn tuottamaan vastaavia käytännössä rajattomasti, kun niille kerran tuntuu olevan kysyntää.)

Seinätahran vuoksi normaalin elämänkiertonsa hylkäävät ihmiset ovat kipeästi kasvatuksellisen avun tarpeessa, jos heistä on määrä ikinä tulla mitään, ja tämä pätee riippumatta siitä, tapahtuuko moinen idioottien massaesiintymä Bamakossa tai Baltimoressa. Vastuullisten viranomaisten ei missään nimessä tulisi tukea tällaista joukkohölmöilyä, ja tällaisiin ilmiöihin haksahtavat urpot ovat häpeäksi maalleen ja ihmiskunnalle. Tehkää jotain elämällänne sen sijaan, että vuodattaisitte sen satunnaisiin tahroihin, jotka varmaan nekin häpeäisivät teitä, jos pystyisivät mitään tekemään.

torstai 13. elokuuta 2015

Uskomatonta – Yle otsikoi taas

Ylen heikkenevät journalistiset standardit ovat minulle bête noire, mutta vain yksi monista. Journalistisen tyylin ja asiatekstikonventioiden rapautuminen on edennyt Ylen uutisten nettisivuilla huolestuttaville tasoille, ja tätä rappiota olen omalta vaatimattomalta osaltani epäsäännöllisen toistuvasti dokumentoinut. Sarjaan tulee taas uusi kirjaus: edustava juttu koskee eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille antamia moitteita ajoneuvoveron tietojärjestelmän epäkohdista. Ei ehkä kaikkein hehkein aihe, mutta toki hallinnollisesti ja oikeudellisesti merkittävä. Kun asetumme Ylen uutistoimituksen asemaan, tulee otsikoinnissa muistaa eräs ohittamaton seikka. Mitä-missä-milloin? Täsmällisyys? Tietoarvo? Ytimekkyys? Ei tietenkään, vaan kysymys "miten tälle aika tylsälle jutulle saadaan helvetisti klikkauksia?"

Näin ollen jutun otsikko muotoutuu seuraavasti:

Ei voi olla totta  – Verottaja jälleen apulaisoikeusasiamiehen moitteiden kohteena

Kyseessä on huomattava saavutus keinopöyristyksen, klikkihuoraamisen, interjektiojournalismin (jos käytätte termiä, niin kerrotte, että se on täältä!) ja kömpelön lauserakenteen polyamorisessa naittamisessa.

Jos olet, vilpitön lukija, jokseenkin normaali ihminen, muodostaisit ehkä jutun aineksista otsikon Apulaisoikeusasiamies moittii verottajaa, tai halutessasi aiheellisesti korostaa moitteiden toistuvuutta Apulaisoikeusasiamies moittii jälleen verottajaa. Tällainen yksinkertainen subjekti-predikaatti-(adverbi)-objekti-rakenne on selkeä ja sallii myös täsmennysten liittämisen otsikkoon, jos pitää sellaisesta: Apulaisoikeusasiamies moittii verottajaa Trafin tietojärjestelmästä tms.

Kontrastoikaamme edelliset selkeät otsikkoaihiot sen Ylellä toteutuneen otsikon kanssa. On selvää, että otsikon alkuosa Ei voi olla totta ei välitä minkäänlaista informaatiota itsensä ulkopuolisesta todellisuudesta. Tämä hämmästystä ja epäuskoa ilmentävä sanonta voidaan liittää täti-ihmisten puheissa lähes mihin tahansa lintulautaa rosvoavasta lumikosta epämiellyttävään aikaan soittaneeseen puhelinmarkkinoijaan (olen todistanut molempia tilanteita ilmausta käyttäneiden täti-ihmisten kanssa, eivätkä sitä käytä muut kuin he ja Ylen uutistoimittajat), mutta yleisesti se kai tulisi liittää johonkin, jota on syytä pitää äärimmäisen epätodennäköisenä tai jopa todellisuuskäsityksen haastavana. Tämän merkityksen ja käytännön epämääräisyyden perusteella tulisi olla selvää, että ilmaus ei kuulu sitaatteja lukuun ottamatta uutistekstiin yhtään enempää kuin vaikkapa sinänsä kiintoisa ilmaus herramunjee. Siteeraamisesta ei tässä Ylen artikkelissa voine olla kyse. Ainakaan artikkelissa tuota otsikkoon päätynyttä sitaattia ei esiinny, ja menetän uskoni kaikkeen, jos eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa ikinä esiintyy ilmaus ei voi olla totta.
   Muotoilu Verottaja jälleen apulaisoikeusmiehen moitteiden kohteena on toki tarpeettoman mutkikas, mutta ainakaan se ei ole alkuosan tapaan suoranaisen asiaton. Siitä selvitään tavanomaisella kielenhuollolla ja osaavalla muotoilulla, alkuosan korjaaminen eli poistaminen taas edellyttää syvällisempää ajattelun ja tiedostamisen muutosta. Nämä ovat vakavia hallinnollisia asioita eivätkä mitään juorulehtien ripulinkyllästeisiä vesakeskityksiä, joten koettakaa käyttäytyä niitä otsikoidessanne! Lähes vastaavia typeryyksiä tulee Ylen uutissivuilla vastaan nykyään jo useampi päivässä. Siitä huolimatta liitän oheen muutamia otsikoita, joita en todellakaan halua vastaisuudessa nähdä (tyylinsä puolesta, ei sisältönsä):

LOL: Perussuomalaiset yksimielisesti Kreikka-paketin taakse
 
Tätä et usko – ulkoministeriö päivitti matkustusohjettaan

OMG: Tilastokeskuksen yliaktuaari varhaiseläkkeelle

Mitä helvettiä: MTK:n Marttila väläyttää maitokapinaa 

maanantai 3. elokuuta 2015

Suurriistanmetsästäjät savannilla

Metsästys on aina näyttäytynyt minulle jokseenkin vastenmielisenä puuhana, mutta jos nyt sitten rämmitään ryteikössä ja kaadetaan runsaslukuisen sorkkaeläinlajin edustaja, joka vielä käytetään ravinnoksi, niin olkoon. Kanta voisi toki pysyä sitenkin hallinnassa, että varsinaisia petoeläimiä olisi maassamme enemmän, mutta nehän täytyy toki tappaa ja pitää loitolla, jotta on enemmän muuta riistaa tapettavaksi siitä nauttiville ihmisille. Kaiken tällaisen taustalla väikkyy aina enemmän tai vähemmän selvästi erottuva verenhimon haamu, ja jos se ei jokaisessa kännisessä hirvijahdissa ilmi tulekaan, niin tapauksessa, jossa valtaan rakastunut ikäloppu poliitikko räiskii satamäärin hänen eteensä ajettuja hädin tuskin lentokykyisiä kaakattajia, on jo varsin selvää, että kyse on vain sen kastematojen tallaamisesta nauttineen inhan kakaran tulivoimaisemmasta ilmiasusta.

Mutta vaikka kaikki "virkistys"metsästys onkin melko säälittävää ja inhottavaa toimintaa, ovat jotkut sen lajit paljon säälittävämpiä ja inhottavampia kuin toiset. Sanat säälittävä ja inhottava on mainittu tässä kappaleessa niin monta kertaa, että Walter Palmerin esiintulo on jo väistämätöntä. Walter Palmer on minnesotalainen kosmeettinen hammaslääkäri ja eräs vähäisimmistä yksilöistä tässä muodostamassamme nisäkäslajissa, joka on luonnonhistoriallisesti lyhyessä ajassa hävittänyt leijonan, jota tavattiin vielä antiikin aikana Bulgariaa myöten (Herakles päihitti erään huomattavan yksilön Nemeassa Peloponnesoksella, ja hän paini sen maihin paljain käsin, koska oli varsinainen sankari eikä mikään vellihousuinen pelkuri), muutamiin pieniin kolkkiin Afrikassa ja Gujaratissa. 
Palmer jatkoi tätä lajillemme ominaista harrastusta salametsästämällä Oxfordin yliopiston tutkimusohjelmaan kuuluneen zimbabwelaisen leijonan. Leijona houkuteltiin saaliille, jotta Palmer pääsi ampumaan sitä jousella (hammaslääkärit eivät ole tunnettuja haluttomuudestaan tuottaa pitkäkestoista kipua, joten asevalinta ainakin on kohdallaan), minkä jälkeen haavoittunutta petoa jahdattiin pari päivää, kunnes se saatiin posautettua hengiltä oikealla aseella, jotta Palmer pystyi dekapitoimaan ja nylkemään yksilön. (Kiintoisaa, että hänen tässä puuhassa välttämättä havaitsemansa panta ei herättänyt hänessä kummastusta tai halua selvittää asia.)

Asiasta on näin sosiaalisen median aikana noussut mieltä lämmittävä myrsky, ja raukkamaisen Palmerin koko elämä on pantu päreiksi hammaslääkärin itsensä painuttua maan alle. Kiinnostavaa, että suurriistan ruuminkappaleita fetisisoiva, rohkeana jahtimiehenä esiintyvä savannin sankari luikkii piiloon heti, kun hänelle suodaan mahdollisuus kokeilla saaliin jaloa roolia. On tietysti tuomittava Palmerille osoitetut tappouhkaukset: on näet epäreilua, että tälle saaliille ilmoitetaan jahdista etukäteen, kun Palmer itse ei tiettävästi koskaan ole varoittanut omien veritöidensä kohteita ennalta. (Hän on aiemmin kaatanut laittomasti myös harmaakarhun.) Sitä paitsi asetelma on sikälikin epätasainen, että Palmerilla on hallussaan aseita, mitä etuoikeutta hänen valitsemilleen kohteille ei ole suotu. Palmer on toki niljainen paskahousu ja ilmeinen kanalja, mutta ei hän ansaitse kuolla. Hän ansaitsee päätyä zimbabwelaiseen vankilaan (huonomminkin voisi käydä; hän voisi joutua amerikkalaiseen rangaistuslaitokseen), tai ehkä määräaikaiseksi attraktioksi Hararen eläintarhan Homo sapiens -aitaukseen, jos halutaan sovittaa asia yhdyskuntapalvelulla. Hän ansaitsee tietää olevansa mitätön nolla, joka on häpeäksi lajillemme. Ja hänen on pysyttävä elossa voidakseen tämän velvoitteen täyttää.

Tietysti on hauskaa antaa Palmerille somesakinhivutusta, mutta siitäkin menee vähän ajan kuluttua maku. Siksi onkin tärkeää laajentaa pilkka ja inho kohdistumaan kaikkiin safarimetsästäjien surkean sukukunnan edustajiin, unohtamatta niitä surkuteltavia valtioita, jotka huoraavat harvinaista faunaansa mokomien itsekkäiden pervojen makaaberien tarpeiden tyydyttämiseen. 

Miksi nämä safarilla sankarillisesti syöttien, karttojen, GPS:n, kantajien ja oppaiden avulla harmittomia, isokokoisia ja laajassa mittakaavassa uhanalaisia maaleja räiskivät tumpelot aina ja poikkeuksetta sattuvatkin olemaan juuri niitä ihmiskunnan tuhkamunia, jotka omissa maissaan toimittavat jotain syvällisen tarpeetonta, yhdentekevää ja selkeästi aivan liian kannattavaa virkaa – Palmereita (ylihinnoiteltu hampaanvalkaisija), Juan Carloksia (Espanjan kuningas) ja Gustav Hägglundeja (Gustav Hägglund)?

Kykenen jotenkin ymmärtämään tarpeen nähdä jotain kaunista ja harmitonta ja tappaa se pelkän tappamisen vuoksi (leijonia ei oikein syödä, ja niitä tutkitaan elävinä); siinä on jotakin patologista ja häiriintynyttä, kuten naisessa, joka käy vasaralla Michelangelon Daavidin kimppuun, tai pikkulapsessa, joka tarkoituksella tuhoaa olohuonetta koristavan orkidean. Minä en ikinä pystyisi tekemään mitään tuollaista itse asiassa en pysty tekemään oikeastaan mitään muuta kuin nyhtämään rahaa hammasväleihinsä tyytymättömiltä idiooteilta mutta pystyn kyllä tuhoamaan sen, ja kun tuhoan sen, voitan sen. Kykenen silti vielä jotenkin käsittämään, että jollain ihmisheimon jäsenellä on sellainen impulssi, niin sairaalloinen ja antisosiaalinen kuin se onkin. 

Mutta käsityskykyni loppuu, kun nämä em. örvelöt vielä dekapitoivat saaliinsa, täyttävät ne ja naulaavat asuntojensa seinille, valokuvauttavat itseään ylvään näköisinä raadon äärellä, kerskuvat vieraille tappotöistään seinille nostettujen groteskien irtopäiden alla ja muutoinkin toimivat kuin atavistiset barbaarit tai naisasiakkailtaan pihistämiään likaisia alusvaatteita esittelevät rattopojat. On oksetuslääkehuvittavaa kuulla näiden omassa miehuudentodisteluvimmassaan rypevien rapapaakkujen sössöttävän siitä, miten he kunnioittavat raukkamaisin juonin surmaamiaan olentoja  joissa on määrättömästi enemmän ylväyttä kuin heissä itsessään – ryystäessään luksusviinaa niiden irtileikattujen ruumiinosien äärellä posket hehkuen kuin sian pillu pakkasella. Jos te kunnioitatte näitä jaloja petoja, niin mitä jos ette ostaisi niiden halveksittavin kepulikonstein toteutettuja opastettuja murhia ysikymppisen diktaattorin viemäriin ryssimältä roistovaltiolta? Kyllä minäkin nyt kunnioitan esim. vaikka ketä, mutta en osoita kunnioitustani siten, että maksan Moldovan mafialle 50 tonnia heidän päänsä irrottamisesta. 

Miksi mainostaa jotain näin noloa ja tyhmää? Miksi rakentaa siitä osa identiteettiään? Onko elämä riittävän hemmotelluille pullanaamaisille pösöille jotain Cecil Rhodes -aikakauteen sijoittuvaa vajaamielistä larppia? Luulevatko nämä leopardinlahtaajat, että ihmiset ajattelevat heidän elävän jotenkin täydempää elämää? Kuvittelevatko he olevansa rohkeita pulittaessaan triviaalista "työstä" kokoamansa suhteettomat rahakeot läpeensä korruptoituneen talouskatastrofimaan koppalakeille "kokemuksesta", jonka saavuttaa myös posautellessaan ilmakiväärillä tilhiä lintulaudalta? Kuvittelevatko he olevansa jotenkin kovempia kuin ne, joiden saavutukset ovat Fallout 3:n sivutehtävien loppuun saattamisessa? Ilmeisesti, kun tästä on jaettava kuvia ja nyhdettävä elikoiden päitä mukaan. Pelkäävätkö mokomat, ettemme muuten uskoisi? Miksi kukaan valehtelisi tällaisesta? Se on vähän kuin väittäisi menneensä jumalanpalvelukseen piereskelemään imaistuaan kattilallisen kaalipataa ja härskiä piimää tarjoten tueksi tapauksesta kuvaamaansa videota: emme herkästi epäile kertomusta, jonka todenperäisyysolettama saa kertojansa vaikuttamaan äärimmäisen paskalta ihmiseltä.

Etuoikeutettujen nössöjen asein toteuttamalla typerällä tosimiessimulaatiolla on ilmiselvästi psykoseksuaalinen ulottuvuus, ja tästä käykin hyvänä esimerkkinä Palmerin surkea yritys tehdä vaikutus itseään huomattavasti nuorempaan tarjoilijattareen esittelemällä tälle sairaan snuff-harrastuksensa fotografista todistusaineistoa. Mitä eksoottisilla metsästystrofeilla häpäisty seinä kertoo haltijastaan? Varmasti monenlaisia asioita. Mutta tätä se ei ainakaan sano: "Olen itsevarma mies, joka on hyvä tyydyttämään naisia omin avuin."