Juhlavuoden hymistelyn, nahistelun ja tohistelun tuoksinassa jäi käsittelemättä lukuisia Suomeen ja Suomessa kielteisesti vaikuttavia asioita, ilmiöitä ja tahoja. Tässä lyhyesti koottuna niistä muutamia:
Junat lopettavat liikennöinnin heti kun säätilassa tapahtuu muutos eikä lippuja voi ostaa mistään.
Naurettava haikailu puolueettomuuden perään ja sotilaallisen liittoutumattomuuden välitilan pitäminen valtavan viisaana ratkaisuna, vaikka se aiheuttaa vähintään yhtä paljon epävarmuutta kuin liittoutuminen.
Koko Suomen turvallisuuspoliittinen julkinen keskustelu jälkijättöisine tabuineen.
Suomen Keskusta.
Suomessa on kaksi ruokakauppaa ja saksalainen alaviite, ja kilpailuun suhtaudutaan vihamielisesti. Ruokakaupat maksattavat asiakkaillaan typerät bonuskorttijärjestelmänsä ja tyrkyttävät idioottimaisia tuotepasseja, joiden kanssa saa jostain posliinikiposta tai froteepyyhkeestä 15% alennusta, kun ostaa kuukaudessa tonnilla ruokaa. Tädit ja tätiytyvät ihmiset sähläävät näiden proopuskojen kanssa kassoilla, ja jono sen kuin kasvaa.
Lauri Kristian Relander, huonoin presidentti ja paska jätkä.
Kelan halutaan kyyläävän helvetisti, mutta sille ei anneta kunnollisia resursseja edes vähäisempään. Kaikki seisoo ja viipyy, kun ei ole henkilökuntaa käsitellä asioita vaadituissa ajoissa.
Kansallinen Kokoomus.
1340 km rajaa Venäjän kanssa.
Suomen työmarkkinapolitiikka on täyttä paskaa, jota tehdään suuryritysten ja vientialojen ahneiden ammattiliittojen keskinäisellä veivauksella kaikkien muiden haitaksi. Hallitus siunaa tämän järjestelyn kumileimasimena.
Mikko Kärnä.
Koko maassa hyödynnetään kunnolla vain yhtä lentokenttää.
Suomen sosialidemokraattinen puolue.
Suomessa vältellään omien kielten käyttöä ja suositaan tarpeettomasti englantia mainonnassa ja, mikä huolestuttavampaa, viestinnässä sekä tieteessä ja tutkimuksessa.
Suomalaiset eivät osaa rakentaa suomalaisiin oloihin, vaan homehduttavat taitamattomuuttaan kaiken. Kannattaisiko suosiolla esimerkiksi luopua kaikkien uusien koulujen rakentamisesta ja sijoittaa luokat jo valmiiksi konttiparakkeihin?
Suurta osaa länsimaisen kirjallisuuden klassikoista ei ole saatavilla suomenkielisinä käännöksinä.
Suomessa saksa, ranska, espanja, portugali ja venäjä luetaan koulusysteemissä harvinaisiksi kieliksi. Ainoa konsti, joka on keksitty kieliosaamisen monipuolistamiseksi, on heikentää kansalliskielten opetusta.
Suomalaiset journalistit tyytyvät poliitikkojen vastauksiin eivätkä esitä jatkokysymyksiä.
Suomessa on iso monilla aloilla vaikutusvaltaisten ihmisten ryhmä, joka ei halua puhua mitään aiemmin harjoittamastaan kommunististen diktatuurien liehittelystä.
Millään suurella puolueella ei ole muita visioita kuin leikkaaminen.
Suomen kulttuuriministeri on toista kansalliskieltä vihaava biologinen rasisti, joka haastaa riitaa kirjailijoiden kanssa ilman kontekstia ja saa "sävellyksensä" pikavauhtia julkisen sinfoniaorkesterin ohjelmaan, vaikkei tunne nuotteja.
Suomessa on suuri isänmaallinen projekti vesittää ilmastovelvoitteemme EU-tasolla.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT.
Suomi ylpeilee demokratialla ja rauhan rakentamisella kaupaten samalla aseita (joskus Patrian toimijoille ulkoistetun korruption avulla) taantumuksellisille sotaa käyville islamistidiktatuureille ja muille maailman rauhaa ja vakautta uhkaaville tahoille.
Vihreä liitto.
Suomessa jonkun hillittömästi subventoidun pienryhmän elinkeinosta tehdään aina vuorotellen kansallinen kohtalonkysymys.
Suomeen ei pystytä rakentamaan valmiiksi yhtä ydinreaktoria, joka ehkä ehtisi vielä käyttöikänsä aikana kattaa rakennuskustannuksensa.
Suomessa kaikki rakennusprojektit ja remontit venyvät naurettavan pitkiksi, ja tätä pidetään normaalina eikä kukaan osaa vaatia parempaa.
Vasemmistoliitto.
Suomalaisten mielestä Speden elokuvat ovat hauskoja.
Suomi ei vain kykene ratifioimaan vuonna 1989 hyväksyttyä itsenäisten maiden alkuperäiskansoja koskevaa yleissopimusta.
Suomessa ei voi mennä mihinkään julkiseen tilaan ja otaksua, ettei joudu siellä jonkun väsyttävän juopon passiivis-aggressiivisen sosiaalisuuden kohteeksi.
Suomessa ruoka valmistetaan sen kansanosan ehdoilla, jonka mielestä kaikkien ruokien ihannemaut ovat vesi, suola ja peruna.
Perussuomalaiset.
Koroilla eläjien ja perintöpohattojen ei tarvitse Suomessa tehdä mitään, joskin heitä kuunnellaan kunnioittavasti, jos yhteiskunnallinen keskustelu heitä huvittaa. Köyhiä taas pidetään laiskoina, ja heiltä sopii vaatia mitä tahansa.
Mitä kummallisimmissa asiayhteyksissä on suotavaa mainita veteraanit kuin jonkinlaisena rituaalisena rukoushetkenä, mutta ei heitä tarvitse oikeasti kuunnella tai tehdä mitään heidän hyväkseen.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko kaikkine vastenmielisine, yhteiskunta- ja kulttuurielämää jäytävine, jähmettävine ja vahingoittavine lahkoineen.
Suomen Kristillisdemokraatit.
Suomalaiset ylpeilevät tasa-arvolla ja kannattavat sukupuolisesti eroteltua "yleistä" asevelvollisuutta.
Kun tuulee tai sataa lunta, mitä Suomessa tapahtuu ihan saatanan usein, on kokonaisista maakunnista sähköt poikki päiväkausia kuin kehitysmaassa voi odottaakin.
Suomalaiset ihailevat kryptisesti sössöttäviä presidenttejä, jotka puhuvat epäselvästi Vakavista Asioista. Suomalaiset eivät miellä presidenttiä poliitikoksi, ja ryhmittyvät auliisti tämän apaattisiksi aplodeeraajiksi. Suomalaiset äänestävät ahkerimmin presidentinvaalissa, vaikka se on kansallisista vaaleista ehkä kolmanneksi tai neljänneksi merkittävin.
Eduskunnassa voi vuosikausia riehua tyhmä ja väkivaltainen juoppo ilman että asialle tehdään mitään.
Suomen suurin sanomalehti kutsuu jatkuvasti poliitikkoja kirjoittamaan arvioita näiden omia päätöksiä sivuavasta tieto- ja muistelmakirjallisuudesta.
Suomessa vittuillaan ajoittain yhä ruotsalaisille näiden vanhoista eugeniikkaohjelmista, kun samalla Suomi edellyttää juridista sukupuoltaan korjaavilta kyvyttömyyttä jatkaa sukuaan. Asiassa on yleisesti hyväksyttyä ohittaa yksilö totaalisesti.
Suomen ruotsalainen kansanpuolue.
Suomea dominoi kansallinen historiapolitiikka, jossa on tärkeätä osoittaa, että kaikki kulloinkin tehdyt päätökset ovat olleet aina oikeita, viisaita ja jopa ainoita mahdollisia. Tämä käsitys jättää huomiotta varsinaisen akateemisen historiantutkimuksen, ja jopa suhtautuu siihen ärsyyntyneesti, kuten politiikkamme Paavo-nimiset veteraanit. Suomalaisten hysteerinen historiallinen oikeuttaminen, jossa kansallisia ratkaisuja ei saa kritisoida jälkikäteen, johtaa nolostuttaviin episodeihin, kuten kun presidentti Halonen kävi esitelmöimässä ajopuu- ja erillissotateeseistä ranskalaisille.
Sininen tulevaisuus.
Myyttisessä ja esimerkillisessä asemassa pidetään valtaan takertunutta seniiliä ukkoa, joka oli ihan kelvollinen presidentti kaksi kautta, mutta vääristi sen jälkeen tuhoisasti koko suomalaisen demokratian, parlamentarismin ja yhteiskuntakulttuurin. Kaiken huipuksi ko. käppänä halusi kerran jatkaa presidenttinä, muttei osallistua vaaleihin, milloin joku itseään kunnioittava maa olisi näyttänyt moiselle röyhkimykselle ovea. Suomessa tälle ikälopulle diivalle räätälöitiin poikkeuslaki, jonka tekijät eivät vieläkään ymmärrä hävetä.
Suomella ei ole enää varaa vanhustenhoitoon, nuorisotyöhön, koulutukseen, liikuntaan, sivistykseen, suurlähetystöihin, rikostutkintaan, ennaltaehkäisyyn, mihinkään rangaistukseen perustumattomaan sosiaaliohjelmaan, kunnolliseen rakentamiseen, liikenneverkostoon, julkisiin palveluihin, humanismiin, kehitysyhteistyöhön, tutkivaan journalismiin tai mihinkään muuhunkaan, joka tekee yhteiskuntaelämästä mielekästä, toimivaa ja puolustamisen arvoista.
Suomessa kuuluu tunnetusti paukutella tukkimiehen henkseleitä sillä, että meillä on niin hirmuisen puhdas luonto. Todellisuudessa meillä on vain suhteellisen paljon asumatonta ympäristöä; sen laatu onkin jo eri asia.
Jos ette ole huomanneet, niin Suomi sijaitsee tässä ihan maailman saastuneimman meren rehevässä syleilyssä, eikä tilannetta saa kunnolla parantaa ainakaan niin kauan kuin olemassa on suomalainen erikoisuus, turha ja taantumuksellinen agraaripuolue, jonka päätehtäviin kuuluu maatalouden ympäristövaikutusten kiistäminen eli suomalaisen ympäristön epäsuora tuhoaminen.
Pietarin ja venäläisen Itä-Preussin nitševoo-paskavedet sekä Puolan ja Baltian maiden historiallisesti surkea ympäristöpolitiikka kuormittavat tietysti Itämerta, mutta esimerkiksi meidän ainutlaatuiseksi hehkutettu Saaristomeremme on likimain joka kesä pilalla ihka oman kotimaisen maatalouden ja muun suomalaisen kuormituksen takia. Sinilevälautoista ja kuolleesta merenpohjasta saa usein kiittää suomalaista maanviljelijää ja suomalaista kuluttajaa. Mutta kukapa ei omaan uima-altaaseensa ripuloisi ja sitten kerskailisi naapureille siitä samaisesta uima-altaasta. Asialle voidaan tehdä mitään, jos sitäkään, vain tuskastuttavan hitaasti, koska ketään ei saa syyllistää, ja Suomessa syy-seuraussuhteen tunnustaminen on syyllistämistä.
No, Itämeri on pilattu itse ja yhdessä muiden kanssa, mutta onhan meillä vielä pohjoisen korpimaat. Ainakin kunnes sinne rouhitaan taas jonkun amatöörimäisen ja hulvattomasti subventoidun kallionkuopijan ammattimaiselle kaivosteollisuudelle irvaileva teollinen peräreikä, jossa menee kaikki päin helvettiä, järvet ja joet hengettömiksi ja pohjavedet pilalle.
Lapissa taas jälkijättöisestä Roope Ankka -romantiikasta juopuneet pikkutekijät saavat röskätä kaivinkoneella kansallispuistoja pilalle muutaman typerän kultahipun toivossa, koska miksipä ei tämmöiselle turhalle ja kuolevalle alalle annettaisi kaikkia mahdollisia erivapauksia sen sijaan, että porukkaa kannustettaisiin oikeisiin ja hyödyllisiin töihin.
Se mitä on jäljellä, pitäisi kuulemma hukuttaa veden alle epäkuolleen tekoallashankkeen turvin, jonka joku aina nekromankeloi keskusteluun muutaman vuoden välein.
Olemmehan me suomalaiset toki siinä onnellisessa asemassa, että meillä sentään on vielä jonkin verran luontoa jäljellä pilattavana. Kaikilla ei ole enää sitäkään.
Tässä todella huono interaktiivinen juomapeli:
Yritä selittää Suomea tuntemattomalle saksalaiselle, italialaiselle tai hollantilaiselle (tai kenelle tahansa jostain oikeasta maasta tulevalle) mahdollisimman asiallisesti ja perinpohjaisesti, miten alkoholin myynti Suomessa toimii ja ota aikaa, kauanko menee, ennen kuin yleisösi nauraa epäuskoisesti tai kysyy, puhutko totta. Ota huikka jokaista alkavaa kymmentä sekuntia kohti.
Alkoholipolitiikka on suomalaisista kummallisuuksista perinteikkäimpiä. Maamme on itsenäisyyden aikana rämpinyt pitkän alkoholipoliittisen tien, jolla on törmätty pää edellä melkein jokaiseen humalasalkoon. Tästä ovat vastuussa raittiushysteerikot, joiden naurettava ja totalitaarinen projekti, kieltolaki, on vanhempi kuin maamme itsenäisyys. Sitä kokeiltiin muutamaan otteeseen jo Ruotsin vallan aikana, mutta tällöin sen taakse ei vielä ollut ryhmittynyt sitä inhottavaa kauhukabinettia, joka myöhemmin suunnitteli meille kansallisen tragedian.
Nimittäin 1800-luvulla kansakunnan vastenmielisimmät kaikenkuivattajat – lahkolaiset, oikeiston paternalistiset voivottelijat, vasemmiston kollektivistiset pilvilinnoittajat ja näiden päälle vielä hörhöilevät rodunjalostajat – päättivät, että kohtuuteen pyrkiminen ei riitä. Se, että itse kieltäytyy ja valistaa alkoholista seminaarien, järjestötoiminnan, satojen roskapamflettien ja toinen toistaan naurettavampien nyyhkynovellien muodossa, ei mennyt kyllin pitkälle: alkoholi piti kieltää myös kaikilta muilta, sillä eihän moralisti voi olla tyytyväinen kuin määräillessään muita.
Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus tuotti heti ensimmäisissä eduskuntavaaleissa parlamenttiin sellaisen ääliölauman, joka sääti saman tien kieltolain, vieläpä yksimielisesti. Näin siis ensimmäinen kansanvaltainen eduskuntamme teki tuoreeltaan yhden historiamme tyhmimmistä, huonoimmista ja epäonnistuneimmista päätöksistä. Kun keisari suvaitsevaisessa tyranniassaan suojeli suomalaisia näiden tyhmyydeltä ja kieltäytyi vahvistamasta katastrofilainsäädäntöä, jäi sen voimaantulo vasta vuoteen 1919.
Suomen itsenäisyys päästiin aloittamaan tilanteessa, jossa maan alkoholikulttuuri haettiin ulkomailta. Suomalaiset tislaamot ja panimot ovat juhlineet monenlaisella Suomi 100 -tuotteella, mutta itsenäisyyden ensimmäisen vuosikymmenen ajan Suomen valtio tuhosi kotimaisen panimoteollisuuden edellytykset ja osaltaan taannutti kansallista suhdetta alkoholiin.
Itämeren rannoilla oli useita nuoria tasavaltoja ja muuan vapaavaltio, joista oli erittäin helppo hakea alkoholia maahan, jonka johtajat olivat niin typeriä, että säätivät lain, jota eivät kyenneet valvomaan ja joka väistämättä johti valtavaan rikosaaltoon. Trokata kannatti tietysti mahdollisimman vahvaa viinaa, ja kieltolaki oli alusta loppuun juuri niin idioottimainen munaus kuin kuka tahansa selväpäinen ihminen olisi osannut arvata.
Kun moraalinen tyydytys alkoi haihtua, luopui Suomi kieltolaista, joka oli epäonnistunut niin perinpohjaisesti kuin suurin piirtein on mahdollista. Raittiusväki on ottanut tästä opikseen samalla tavalla kuin kaikki, joiden alun perinkin surkea unelma on objektiivisesti epäonnistunut (Mussolinin perilliset, marxisti-leninistit, kaikki protestanttilahkot): mitään ei ole myönnetty, eikä kiistattomasta virheestä haluta puhua. Suomi sai kieltolain jäähyväislahjana paternalistisen kontrollin sekä tärkeilevän byrokratian, joiden kaksihaarainen thrysos on lyönyt myöhemmän alkoholipolitiikkamme tahdin. Nykyään on helppo naureskella sille traagiselle tosiseikalle, että vielä vuonna 1970 Suomessa oli käytössä viinakortti, jota tuli käyttää tietyssä kansalaiselle osoitetussa Alkossa – mutta nykyinen systeemimme vaikuttaa eurooppalaisista sivistysvaltioista tuleville ihmisille aivan yhtä naurettavalta. Asiaa ei voi kierrellä: maa, jossa illallisaineksia ja viiniä ei voi ostaa samasta liikkeestä, on yksinkertaisesti barbaarinen.
Toivoa paremmasta ei juuri ole. Joulukuun naurettava näytelmä, jossa alle prosenttiyksikön alkoholitilavuuserosta tulee eksistentiaalinen kysymys, josta möykätään uutisten ykkösaiheena, osoittaa Euroopan, järjen ja kohtuuden olevan viheliäisen kaukana tästä naurettavasta maasta. Samaan aikaan Saksassa yhteiskunta ja suhteellisen laadukas julkinen terveydenhoitojärjestelmä ovat vielä jotenkin pystyssä, vaikka kadunkulman marketista voi ostaa vodkaa. Suomessa sen sijaan kaikki tuhoutuu, jos kaljassa saa olla nolla pilkku kärpäsenpaska enemmän prosentteja. Poliitikot ulvovat kansanterveyden tuhoamisesta ja ilmeisesti oikeasti kuvittelevat, että nykyisen systeemin on jatkuttava ikuisuuteen. Suomalaisen alkoholipolitiikan kierouksiin kuuluu, että sitä seuratessa tulee halu ryypätä taju kankaalle. Tämä maa ansaitsee vain sääliä.
Raittiusväki sen sijaan ansaitsee tulla vihatuksi. Heidän menneisyytensä on halveksittava. Kun he olivat vallassa, he halusivat ennen kaikkea hallita ja komentaa muita ihmisiä ja kontrolloida näiden elämää. He myös aiheuttivat täysin ennustettavan rikoskatastrofin, joka oli omiaan lietsomaan laittomuutta, korruptiota ja levottomuutta nuoressa ja huojuvassa tasavallassa. He asettivat yksisilmäisen, totalitaarisen ihanteensa muiden ihmisten vapauden ja valtiollisen turvallisuuden yläpuolelle. Ja pitkälti heidän syytään on myös nykyinen juomakulttuurimme sekä alkoholipolitiikkamme. Tämä on surkea ja häpeällinen perintö, enkä luota yhteenkään sen jatkajista. Kun heitä vähän raaputtaa – antaa heille rähinäraittiutta – heistä kuoriutuu yhä se kanssakansalaisia ylhäältä komenteleva, uutta uljasta huomista hinnalla millä hyvänsä rakentava komendantti.
